Ukko-Kolin huipulla tuulee


Ukko-Koli Juhannuksena 2019. Ajoin lauantaina suoraan Ylämaalta Kolille seuraamaan Luontorauhan julistusta, joka annettiin ensimmäisen kerran 2017 kesällä. En ollut itse nähnyt tapahtumaa paikan päältä aiemmin. Ehdin sopivasti luontokeskuksen seminaarin viimeiselle luennolle, jonka jälkeen siirryimme Ukko-Kolin huipulle. Ohjelmassa oli muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan, musiikkiesitys oli improvisoitava, sillä toinen muusikoista oli sairastumisen vuoksi joutunut perumaan tulonsa. Luontorauhan julisti alkaneeksi emeritusprofessori Yrjö Sepänmaa. Haitarin säestyksellä baritoni Juha Kotilainen tulkitsi Veikko Salmen sanoittaman ja Kalervo Halosen säveltämän kappaleen "Maailma on kaunis". Se oli hyvin valittu vaihtoehto ja tilanteeseen sopiva muutenkin, lämminhenkinen ja maanläheinen huumori taustalla teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen (sivuhuomiona mainittakoon, että sanalla "maailma" voi olla täysin vastakkaisia merkityksiä riippuen asiayhteydestä, sillä voidaan viitata niin henkiseen monismiin kuin materialismiinkin). Ympäristöllä ja seurueella oli oma lisänsä. Minua pyydettiin varmuuden vuoksi pitelemään sateenvarjoa haitaristille, vaikkei sade ripotellut enää alkunäytöksen jälkeen. Taiteilija Viivi Maria Saarenkylä soitti lopuksi vielä oman improvisaationsa.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä 
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille 
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus