Tarotin maailmasta – pelilauta ilman peliä

Tutustuin Tarotin ihmeelliseen maailmaan vuonna 1997, kun ystäväni kanssa ostimme yhteisvoimin Aleister Crowleyn kirjoja. Samoihin aikoihin eräällä tutulla oli Thoth (Crowley-Harris) korttipakka, jota hän auliisti lainasi. Frieda Harrisin maalaamien kuvien epäeuklidinen geometria oli ja on yhä vieläkin hätkähdyttävää katseltavaa. Harrisilla oli yhteyksiä antroposofisiin piireihin tai ajatteluun, Crowley on silti aivan oma lukunsa. Korteissa on voimakas tunnelma, mutta niiden merkitysulottuvuudet poikkeavat perinteisistä versioista (mukaan lukien Arthur Edward Waiten ja Pamela Colman-Smithin suunnittelema) niin paljon, että niitä on lähestyttävä erikseen, lähes omana maailmanaan.

Vasta joulukuussa 2000 ostin ensimmäisen oman pakkani, vieraillessani Fiskarsin taiteilijakylässä. Kalervo Aaltosen suunnittelema ja Taina Pailoksen maalaama kotoinen ja maanläheinen Kalevala Tarot odotti varsinaista avautumistaan kesään 2002 asti, jolloin alkoi varsinainen työskentelyni Tarot-korttien kanssa. Jouluna pari vuotta aiemmin olin ottanut ensimmäisiä kortteja 78 joukosta, ja ne olivat vakuuttaneet minut uskomaan merkityksellisten sattumien olemassaoloon myös Tarotin kohdalla. Mutta kesäkuusta 2002 lähtien työskentelin päivittäin vuosien ajan korttien parissa. Ne olivat mukanani kaikkialla, ja tein opiskelijajuhlissa usein tulkintoja ystäville. Hermeneuttista järkeä oli sen verran päässäni jäljellä, etten suoraa "luentaa" tehnyt koskaan, lähinnä annoin korttien mielikuvien ja merkitysten puhutella katsojaa, kertomalla taustoja sekä mahdollisia mielleyhtymiä, jolloin niiden yhteenso(p)ivuus eri elämäntilanteisiin ja yksilöllisen kehityksen vaiheisiin oli vapaasti virtaavaa, helposti lähestyttävää – hyvinkin erilaisia viitekehyksiä omaavien ihmisten kohdalla. Se tuntui oikeasti toimivan. Olen kuullut, että näin Tarot-lukijat saattavat nykypäivänä tehdä laajemminkin. Omalla kohdallani pyörittely kuitenkin jäi vuoden 2008 aikana miltei kokonaan. Silloin tutustuin toiseen Kalevalasta ammentaneeseen versioon, Seppo Huunosen Uuden laulun Kalevalan oheen merkittyihin ”kalevalaisiin kosmogrammeihin”, joita on 22 erilaista kuten Tarotissa on Suurten Salaisuuksien kortteja. Ne muodostavat esoteerisessa mielessä Tarotin keskeisen osan. Muut kortit ovat sukua pelikorteille, ja niiden kiistelty historia ulottuu Persian ja Kiinan varhaisiin kulttuureihin asti. Yhtälailla kiistellyt Suuret Salaisuudet saivat nykyisin tunnustetun muotonsa renessanssiajan Italiassa 1400-luvulla.

Huunosen kohdalla kyseeesä ei ole Tarot kortteina ilmentyen (vaikka kosmogrammien alkuperäinen nimi olikin Kalevala Tarokki, joka jäi lopulta julkaisematta erillisenä versiona). Sen varhaisempia muotoja tai kiinnekohtia voidaan etsiä kulttuurihistoriasta, Michael Maierin ja muiden teosofien ja esoteerisen perinteen tuntijoista lähtien. Kosmogrammi-nimeäkin on käytetty Baselissa jo vuosisatoja sitten alkemistisen kirjallisuuden yhteydessä, mikä on samalla tavoin "itse asian" totuudellisuutta vahvistava tekijä kuin Steinerin esitelmissä esitettyjen tosiasioiden kohdalla on voinut havaita – niille voi ja kannattaakin etsiä vastaavuuksia historiasta, jolloin vanhoja tapahtumia ja asiayhteyksiä voidaan tarkastella nykytiedon valossa.

Uusi Tarot-innostus hieman tarttui minuunkin, kun alkuvuodesta 2022 menin Unio Mysticaan ja ostin perinteisen italialaisen pakan, sen jälkeen Crowleyn kortit ensimmäistä kertaa omikseni, ja lopulta vielä yhden kolmesta vanhimmasta kokoelmasta (Cary-Yale Visconti), 1400-luvulta. Vuonna 2015 olin ostanut hetken mielijohteesta toisen niistä (Visconti-Sforzan) Ekenäsin kirjakaupasta. Alkuperäisissä versioissa ei ole numeroita, ja nimien kohdalla on paljon avoimeksi jääviä tulkinnan mahdollisuuksia. Korttien asetelmaa ja kehystä voidaan katsoa monelta suunnalta. Tämä auttoi ymmärtämään kalevalaisten kosmogrammienkin järjesty(mi)stä.

Merkityksellisiä yhteensattumia voi joskus joutua mietiskelemään kyllästymiseen asti, ennen kuin on valmis myöntämään tai hyväksymään ilmeisiä tosiasioita. Omalla kohdallani tällainen huomio tuli vastaan, kun minulle valkeni, että vuonna 1999 suunnittelemani (ja 2006 viimeistelemäni) shakkityylinen pelilauta ”Graalin Temppeli” on  yhteensopiva kalevalaisten kosmogrammien kanssa. Ennen Uuden laulun Kalevalaan tutustumistani olin jo yhdistänyt Tarot-järjestelmän pelilautaani ja todennut niiden välisen yhteenvirtaavuuden olevan jossain määrin todellisuutta. Pelkästään geometrisista kuvioista koostuvat meditaation apuvälineet (kalevalaiset kosmogrammit) sopivat yhteen pelilautani kuvioiden ja järjestysten kanssa tavalla, jossa ei ole mitään ihmeellistä sinänsä, mutta joka voi omalle kohdalle tullessaan aiheuttaa järkytyksen.

Toinen huomio, johon päädyin vasta viime vuosina, oli suurempaa kokonaisuutta myötäilevä ja yhteen sovitteleva: pelilautani sisältää okkulttien perinteiden parista tunnettuja viitteitä ja vaikutuksia, jotka osaltaan virtaavat yhteen tai ainakin lähelle toisiaan, siinä mielessä, että niitä voidaan tarkastella sen puitteissa, joko yhdessä tai erikseen. Toisin sanoen, on periaatteessa mahdollista nähdä monia erilaisia (ja eri suuntiin kulkeutuviakin) merkitysvirtoja tulkintoineen, riippuen siitä, miten pelilaudan kuvioita, numeroita ja ruutuja suhteutetaan niihin. Yhtälailla Crowleyn järjestelmään, perinteiseen Tarotiin ja pyhän geometrian tulkintoihin kuin Uuden laulun Kalevalaankin liittyen on mahdollista nähdä tai kokea jonkinlaista yhteenso(p)ivuutta. Merkit ovat riittävän selkeitä ja järjestyksessä. Toisaalta ne ovat riittävän epäselviä ja järjestykseltään muunneltavissa, että kaikki tämä tulee mahdolliseksi. Tästä johtuen olen puolileikilläni alkanut kutsua pelilautaa 2000-luvun versioksi….

Lopuksi haluan mainita, että jätin tarkoituksella itse pelin suunnittelun ja säännöt keskeneräisiksi. Sen tulisi olla vain mietiskelyn apuvälineenä tai ehkä näyttelyesineenä museossa. Merkitykset ja viitteet ovat olemassa (ja todistettavissa, mutta se on jo toinen tarina). Silti ne ovat yhtälailla kaikki löydettävissä myös puhtaasti henkisillä tavoilla – kuin historiamme eri tasoiltakin. Olennaista on jonkinlainen yhteenkokoaminen tai kaleidoskooppi menneisyyden esoteeristen voimavirtausten keskeisistä kuvista. Ne jäävät kuitenkin helposti kuolleiksi, ellei niitä elävöitetä omalla henkisellä työllä. Siksi korostan pelilaudan viitteellistä merkitystä. On aina parempi tehdä Salomonin sinetti eurytmisesti kuin katsella sitä pelin ruutujen keskellä (vaikka kyse olisikin puusta tehdystä shakkityylisestä pelilaudasta ja sähköttömästä kulttuurimuodosta, ei digimaailman ruutukaaoksesta). Tästä oli Steineriltakin vakavia varoituksia, joihin liittyen voin todeta yrittäneeni ottaa opiksi.

Coffee, room for empathy

"St. Petersburg in December 2012. With the Bronze Horseman riding on Finnish granite and behind it St. Isaac's Cathedral, too. Photo by Lavra. Sometimes we're all Anonymous Anthros. And first we quote Alexandr Pushkin, then we quote Juri Shevtsuk. I love these beautiful cities on the shores of the Baltic sea. They're all very different, and that's what makes them so interesting. St. Petersburg is not only the window to the West, it is also the window to the East. The city was designed mainly by French and Italian architects, and it looks like no other in Russia. It is a unique blend of various influences, and remains one of the great European culture capitals, as the Venice of the North. So why not begin with Andrei Belyi's masterpiece from 1913/1922, the original published and the final Berlin version, although neither of them is the only official Peterburg, since Belyi's technique of writing had something to do with continuity and variation."

The text above was written and originally published in December 2012, after my second trip to St. Petersburg. The first time I went there was in September, 2010. And I confess, I fell in love with Russia, at the very first sight. Even though I was just visiting and day tripping. But when I returned home to Helsinki, I fell even more in love with Finland. I remember this all too damned well, it was one of those nights and moments of in-out-sight. I thought I understood something about the relations between Finland and Russia. In spiritual and esoteric circles both countries play a significant role in the cultural history of tomorrow, Finland as a bridge between the European culture and the Russian soul, in its purest form carrying the Grail consciousness. The reality of today's world shows another kind of face altogether. There may not be much one could do to help the X.X.X.X situation and the catastrophe to be solved, but the Truth will set you free as it has done before and as it will for ever more.

There is a saying "tea and sympathy", that is quite common here in Finland. Maybe it is because of our beloved neighbour, who likes to drink tea? For my part, I have always been more like some Coffee-Grinder Man, at times even to the very bone. My old German friend and teacher told me during our last meeting years ago that his father used to say tea is for liars, coffee drinkers tell the truth. Well, my intention is not to repeat the same. I only wish to point out that we may need more coffee and room for empathy, rather than tea and sympathy. For empathy retains a healthy distance, while taking part in the other's feelings. Sympathy goes all the way becoming one with the other, without reflecting or distancing. This kind of activity leads to trouble, and usually a move towards antipathy will follow. Empathy could be seen as a kind of middle between these two opposed forces in the human soul. It is clear that we need all of these things, but it may not be wise to have more tea and sympathy. Though coffee is really not that good, either. In Truth, it has a tendency to bring out too much antipathy in us, creating the very need for some black tea party etc. Oh, I was just saying, it was just a saying.

"Pax tibi. San Marco in the winter light of January 2016. They say it's the best time to go to Venice. Photo by Antti Filppu. And peace be with you, too, Marcello Mastroianni (1924-1996). At the Venice Film Festival a year after his death there was a controversial scene acted out between his close ones. Around the same time I heard about the great actor himself. Mastroianni has helped me in a whole lot of X.X.X.X situations with his mock-Latin-Lover Italian humour. I thank you from the bottom of my heart, Marce(llo)."

Whenever I go to Italy, I drink my one-euro-espresso standing, not like the other tourists who pay too much for a seat they don't really need. The verse here was written down and made public in early 2016, after our little Italian journey.