Tutustuin Tarotin ihmeelliseen maailmaan vuonna 1997, kun ystäväni kanssa ostimme yhteisvoimin Aleister Crowleyn kirjoja. Samoihin aikoihin eräällä tutulla oli Thoth (Crowley-Harris) korttipakka, jota hän auliisti lainasi. Frieda Harrisin maalaamien kuvien epäeuklidinen geometria oli ja on yhä vieläkin hätkähdyttävää katseltavaa. Harrisilla oli yhteyksiä antroposofisiin piireihin tai ajatteluun, Crowley on silti aivan oma lukunsa. Korteissa on voimakas tunnelma, mutta niiden merkitysulottuvuudet poikkeavat perinteisistä versioista (mukaan lukien Arthur Edward Waiten ja Pamela Colman-Smithin suunnittelema) niin paljon, että niitä on lähestyttävä erikseen, lähes omana maailmanaan.
Vasta joulukuussa 2000 ostin ensimmäisen oman pakkani, vieraillessani Fiskarsin taiteilijakylässä. Kalervo Aaltosen suunnittelema ja Taina Pailoksen maalaama kotoinen ja maanläheinen Kalevala Tarot odotti varsinaista avautumistaan kesään 2002 asti, jolloin alkoi varsinainen työskentelyni Tarot-korttien kanssa. Jouluna pari vuotta aiemmin olin ottanut ensimmäisiä kortteja 78 joukosta, ja ne olivat vakuuttaneet minut uskomaan merkityksellisten sattumien olemassaoloon myös Tarotin kohdalla. Mutta kesäkuusta 2002 lähtien työskentelin päivittäin vuosien ajan korttien parissa. Ne olivat mukanani kaikkialla, ja tein opiskelijajuhlissa usein tulkintoja ystäville. Hermeneuttista järkeä oli sen verran päässäni jäljellä, etten suoraa "luentaa" tehnyt koskaan, lähinnä annoin korttien mielikuvien ja merkitysten puhutella katsojaa, kertomalla taustoja sekä mahdollisia mielleyhtymiä, jolloin niiden yhteenso(p)ivuus eri elämäntilanteisiin ja yksilöllisen kehityksen vaiheisiin oli vapaasti virtaavaa, helposti lähestyttävää – hyvinkin erilaisia viitekehyksiä omaavien ihmisten kohdalla. Se tuntui oikeasti toimivan. Olen kuullut, että näin Tarot-lukijat saattavat nykypäivänä tehdä laajemminkin. Omalla kohdallani pyörittely kuitenkin jäi vuoden 2008 aikana miltei kokonaan. Silloin tutustuin toiseen Kalevalasta ammentaneeseen versioon, Seppo Huunosen Uuden laulun Kalevalan oheen merkittyihin ”kalevalaisiin kosmogrammeihin”, joita on 22 erilaista kuten Tarotissa on Suurten Salaisuuksien kortteja. Ne muodostavat esoteerisessa mielessä Tarotin keskeisen osan. Muut kortit ovat sukua pelikorteille, ja niiden kiistelty historia ulottuu Persian ja Kiinan varhaisiin kulttuureihin asti. Yhtälailla kiistellyt Suuret Salaisuudet saivat nykyisin tunnustetun muotonsa renessanssiajan Italiassa 1400-luvulla.
Huunosen kohdalla kyseeesä ei ole Tarot kortteina ilmentyen (vaikka kosmogrammien alkuperäinen nimi olikin Kalevala Tarokki, joka jäi lopulta julkaisematta erillisenä versiona). Sen varhaisempia muotoja tai kiinnekohtia voidaan etsiä kulttuurihistoriasta, Michael Maierin ja muiden teosofien ja esoteerisen perinteen tuntijoista lähtien. Kosmogrammi-nimeäkin on käytetty Baselissa jo vuosisatoja sitten alkemistisen kirjallisuuden yhteydessä, mikä on samalla tavoin "itse asian" totuudellisuutta vahvistava tekijä kuin Steinerin esitelmissä esitettyjen tosiasioiden kohdalla on voinut havaita – niille voi ja kannattaakin etsiä vastaavuuksia historiasta, jolloin vanhoja tapahtumia ja asiayhteyksiä voidaan tarkastella nykytiedon valossa.
Uusi Tarot-innostus hieman tarttui minuunkin, kun alkuvuodesta 2022 menin Unio Mysticaan ja ostin perinteisen italialaisen pakan, sen jälkeen Crowleyn kortit ensimmäistä kertaa omikseni, ja lopulta vielä yhden kolmesta vanhimmasta kokoelmasta (Cary-Yale Visconti), 1400-luvulta. Vuonna 2015 olin ostanut hetken mielijohteesta toisen niistä (Visconti-Sforzan) Ekenäsin kirjakaupasta. Alkuperäisissä versioissa ei ole numeroita, ja nimien kohdalla on paljon avoimeksi jääviä tulkinnan mahdollisuuksia. Korttien asetelmaa ja kehystä voidaan katsoa monelta suunnalta. Tämä auttoi ymmärtämään kalevalaisten kosmogrammienkin järjesty(mi)stä.
Merkityksellisiä yhteensattumia voi joskus joutua mietiskelemään kyllästymiseen asti, ennen kuin on valmis myöntämään tai hyväksymään ilmeisiä tosiasioita. Omalla kohdallani tällainen huomio tuli vastaan, kun minulle valkeni, että vuonna 1999 suunnittelemani (ja 2006 viimeistelemäni) shakkityylinen pelilauta ”Graalin Temppeli” on yhteensopiva kalevalaisten kosmogrammien kanssa. Ennen Uuden laulun Kalevalaan tutustumistani olin jo yhdistänyt Tarot-järjestelmän pelilautaani ja todennut niiden välisen yhteenvirtaavuuden olevan jossain määrin todellisuutta. Pelkästään geometrisista kuvioista koostuvat meditaation apuvälineet (kalevalaiset kosmogrammit) sopivat yhteen pelilautani kuvioiden ja järjestysten kanssa tavalla, jossa ei ole mitään ihmeellistä sinänsä, mutta joka voi omalle kohdalle tullessaan aiheuttaa järkytyksen.
Toinen huomio, johon päädyin vasta viime vuosina, oli suurempaa kokonaisuutta myötäilevä ja yhteen sovitteleva: pelilautani sisältää okkulttien perinteiden parista tunnettuja viitteitä ja vaikutuksia, jotka osaltaan virtaavat yhteen tai ainakin lähelle toisiaan, siinä mielessä, että niitä voidaan tarkastella sen puitteissa, joko yhdessä tai erikseen. Toisin sanoen, on periaatteessa mahdollista nähdä monia erilaisia (ja eri suuntiin kulkeutuviakin) merkitysvirtoja tulkintoineen, riippuen siitä, miten pelilaudan kuvioita, numeroita ja ruutuja suhteutetaan niihin. Yhtälailla Crowleyn järjestelmään, perinteiseen Tarotiin ja pyhän geometrian tulkintoihin kuin Uuden laulun Kalevalaankin liittyen on mahdollista nähdä tai kokea jonkinlaista yhteenso(p)ivuutta. Merkit ovat riittävän selkeitä ja järjestyksessä. Toisaalta ne ovat riittävän epäselviä ja järjestykseltään muunneltavissa, että kaikki tämä tulee mahdolliseksi. Tästä johtuen olen puolileikilläni alkanut kutsua pelilautaa 2000-luvun versioksi….
Lopuksi haluan mainita, että jätin tarkoituksella itse pelin suunnittelun ja säännöt keskeneräisiksi. Sen tulisi olla vain mietiskelyn apuvälineenä tai ehkä näyttelyesineenä museossa. Merkitykset ja viitteet ovat olemassa (ja todistettavissa, mutta se on jo toinen tarina). Silti ne ovat yhtälailla kaikki löydettävissä myös puhtaasti henkisillä tavoilla – kuin historiamme eri tasoiltakin. Olennaista on jonkinlainen yhteenkokoaminen tai kaleidoskooppi menneisyyden esoteeristen voimavirtausten keskeisistä kuvista. Ne jäävät kuitenkin helposti kuolleiksi, ellei niitä elävöitetä omalla henkisellä työllä. Siksi korostan pelilaudan viitteellistä merkitystä. On aina parempi tehdä Salomonin sinetti eurytmisesti kuin katsella sitä pelin ruutujen keskellä (vaikka kyse olisikin puusta tehdystä shakkityylisestä pelilaudasta ja sähköttömästä kulttuurimuodosta, ei digimaailman ruutukaaoksesta). Tästä oli Steineriltakin vakavia varoituksia, joihin liittyen voin todeta yrittäneeni ottaa opiksi.
