Sunday, September 5, 2021

Lyrics / Flor & Blancheflor again


After seven long years, I have now changed the layout of Lyrics / Flor & Blancheflor. It was first published on the Mythic Poetry site late in December 2010 (and during the following months). In October 2011 on Virta zine's 8th issue there were many of the collection's poems in print. The Chapter I Strindberg, Hölderlin & Celan was also published in the anthroposophical culture magazine Takoja in three parts (issues 3/12, 4/12 and 2/13), each with an essay dealing with some of the main themes. In 2013 most of the remaining poems were published in Virta zine's issue 9, first in digital form (January), and later in print (June). Early versions of Chapter IV and V were published in Virta zine's issue 3 already in 2004. Chapter III was released in 2000, as "the story that was not sung" and the lyrics of Pathways & The Flowery March. Only the Letters in May fragments (in Chapters II and VI) did not appear in print before.........

A friend mentioned the Lulu self-publishing company, and in autumn 2013 Lyrics / Flor & Blancheflor finally saw the light of day as a traditional printed book. I held a little party at my home in October (for a few beautiful guests and old friends, who played a part in it one way or the other). For a year I didn't touch the book at all. It would have been easy, but the themes and the lines had already been ground and roasted so well, that there was no point in going on for ever like that. However, in September 2014 I added a cursive font and a quote or two (for the first and the last poems), not really changing the letters, only their tone and surroundings. I tried to make the photos work for the poems, but I failed in the layout itself. And in the end of 2014, the book was approved for global distribution, which was an important milestone, but unfortunately the price was terrible. I could not affect this at all. And as the layout was a kind of (dis)aster, there was no way for the book to have what it needed. The good thing was that Lyrics / Flor & Blancheflor had some visibility, theoretically speaking, at least.

When the time came for me to take up this work again, I really tried to get it done right. The bad thing was, I had to quit all the distribution channels and let the old version go. But the good thing is the book now has the best layout it ever had. A few minor changes were made into the text (of The Beautiful Chorus, taken from a note book written in 2014, and old brackets for the Black Wine, too) to honour "the tradition". The price is decent once again. For a book with 112 pages in colour, to pay 20 euros (plus the infernal postage, of course) is not so bad. I would like to see some reviews after all these years, even though the collection is old in today's standards. But it is "mythic poetry", for Christ's sake, is it not?

Sunday, May 23, 2021

Latin Lover Akademeia

(Epä)tieteelliset esseefragmentit yliopistovuosiltani 1999-2005 (sekä päättävä jälkikirjoitus toukokuulta 2007) ovat saaneet odottaa julkeistamistaan. Mikään oikea kirjahan ei tietenkään ole kyseessä, ja kirjailijakin on puolisonsa määritelmän mukaan "anarkistisin ihminen jonka on koskaan tuntenut". Vaikka hän samalla edustaakin hieman porvarillista mielenlaatua ja olemusta. Alkuperäinen otsikko Anonymous Anthropology, jonka olin keksinyt jo kauan sitten, piti lopultakin vaihtaa toiseen, sillä nykyaikojen salaliitot ja teoriat eivät antaneet muuta mahdollisuutta. Sinänsä, antropologian keskeisenä tehtävänä länsimaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa on "radikaali kyseenalaistaminen" ja kritiikki kaikkia vallitsevia näkökulmia kohtaan, osoittaakseen, että aina voidaan ajatella toisinkin. Qanon-liikkeiden ja yksipuolisten totuuksien aikana tämä tehtävä ei ole toteutunut ollenkaan, mikä on hyvin huolestuttavaa. En kuitenkaan halunnut lähteä tekemään asiasta X.X.X.X. Aikoinaan, kun tulin Helsingin keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon, suoraan lukiosta ja takki auki potkien ovet sisään, olin täynnä sekavaa uhmaa ja maailmanpaloa, mutta myös hyvin väsynyt. Lepäsinkin usein päärakennuksen Hiljaisessa Huoneessa, joka oli uskovaisille ja rukoukselle pyhitetty tila. Minut häädettiin sieltä pois kuin mustamaalattu lammas, kun kävi selväksi, etten rukoillut vaan pelkästään nukuin. Ja olinhan minä kirjoittanut vieraskirjaan Bathoryn One Rode To Asa Bayn sanoitukset ja epäasiallisia huomioita uskovaisuudesta. Soitin kappaleen antropologian johdantoseminaarissa (1998), osana ensimmäistä esitelmääni aiheesta "kuinka kulttuurit muuttuvat". Assistentti Ruohonen kiitteli tekoani vielä vuosien jälkeen. Tekstin viereen olin kirjoittanut: päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus.

Olkoon teokseni otsikko Latin Lover Akademeia. Yritin suorittaa latinan alkeiskurssia jo keväällä 1999, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muutamaa vuotta myöhemmin yritin uudestaan (2004), mutta se jäi suorittamatta. Kovinkaan monen kurssin kohdalla näin ei käynyt, ja voin kiitollisena vielä kaikkien vuosien jälkeenkin todeta, että otin ja sain kaiken mahdollisen irti opinnoistani. Maailmanluokan opetus ja sivistysyliopiston henki (sekä rahoitus ja ajan suoma työrauha) tekivät sen mahdolliseksi. Toki siihen vaadittiin oman asenteen ja työmoraalin jatkuvaa uudistamista. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui vuosituhannen vaihteessa, kun hevon- ja lehmänsontakuiluun pudottuani nousin sieltä ylös vastoin odotuksia, ja aloitin kaiken uudestaan. Hyvän alun jälkeen minut kutsuttiin samalla kertaa sekä siviilipalvelukseen (Aleksanterin teatteriin) että Omnium Gatherumin laulajaksi.

Lisää hankaluuksiahan siitä seurasi, mutta en kadu mitään. Kun palasin ruotuun kesällä 2002, minulle tarjottiin ulospääsyä helpoimman kautta ("tee vain tämä ja tuo, siinä se"). Sanoin haluavani opiskella tosissani, ja niin todella tapahtui seuraavien vuosien aikana. Ihmetellä täytyy, miten kykenin siihen kaikkeen. Toimitin (vuosina 2001-2003) ainejärjestön Väki-lehteä, toimin uusien opiskelijoiden tuutorina yms. Teimme OG:n ja TYM:in kanssa useamman täyspitkän ja muutaman lyhyemmänkin tallenteen. Viimeiset esseeni yliopistolle eivät asettuneet opiskelijoille asetettuihin kehyksiin. Todettakoon vielä, ettei (pituudeltaan yli 180 sivuista, sekä tyyliltään että sisällöltään varsin poikkeavaa ja erikoista) graduani olisi ollut mahdollista toteuttaa "sanallisessa voimassaan", jos tilanteeni musiikkirintamalla ei olisi muuttunut.

Heikkona hetkenä minua on harmittanut, ettei "urakehitykseni" ole noudattanut perinteisiä malleja, tahattoman anarkistisena ulkopuolisena on joskus ollut vaikeaa ja yksinäistä, vaikka puoliso vierellä olisikin. Ura yliopistossa jäi puolitiehen, samoin kävi useiden eri yhtyeiden suhteen, mikäli asiaa katsotaan tämän päivän vallitsevien ajatusmaailmojen läpi. Olen ehkä ollut mukana liian monissa ja erilaisissa virtauksissa, jotta polkuni olisi voinut lukeutua yleisesti hyväksytyksi. Samoin epämääräiset "legendat" ovat hoitaneet oman osuutensa, joihin voisin todeta, että minultakin saa kysyä, miten asia oikeasti on, jos totuuden tavoitteleminen ylipäätään kiinnostaa. Tai ehkä olisi vain annettava olla.

Thursday, March 25, 2021

Waldorf Henkeen

Kirjani Waldorf Henkeen kannessa on vesivärimaalauksia, jotka tein yleisopintovuodella (2009-2010) Snellman-korkeakoulussa. Teos on oma osuuteni steinerkoulun satavuotisjuhliin, sekä vanhan opinahjoni 40-vuotislahjaksi tarkoitettu. Julkaisu on vakiintuneen tavan mukaan "(epä)virallinen", eikä edusta sen enempää steinerkoulujen kuin Snellman-korkeakoulunkaan opetuksen linjaa tai näkemyksiä. Se on opiskelutöiden kokoelma, jonka tekstit on kirjoitettu vuosina 2009-2015. Kirjani ei myöskään ole nykyisen tieteellisen / kirjallisuuspiirien ajattelun mallien mukaisesti toimitettu, vaan lähinnä ulkomuodoltaan eli taitoltaan hiomaton tee-se-itse -rakkauden työ, jonka sisältöihin ja tekstin eri sävyihin kannattaa silti rauhassa vapaasti tutustua. Osa kappaleista on tehty nopeasti ja hätäisesti, kuten opiskellessa usein saattaa käydä. En ole muuttanut tekstejä toisenlaisiksi jälkikäteen. Kirjassa on kaikesta huolimatta vähän asiaakin, josta puolet painaa enemmän, toisen puolen sisällöissäkin toivottavasti häilyy edes jonkinlainen helmi tai sanojen arkusta löytyvä aarrekartta, jonka avulla voi jatkaa omalla tiellään etsimistä. 

Teos kunnioittaa myös vuonna 2016 edesmenneen kansantaiteilijamme Erkki Pirtolan muistoa. Oli suuri ilo saada tavata hänet useampaan kertaan. Kävimme heldelmällisiä keskusteluja kahvin ja tupakan ohessa. Erkki Pirtola kuului Snellman-korkeakoulun perustajiin, ja piti siellä kuolemaansa asti taidehistorian kurssia. Tosin oli lähellä, ettei viime vuosikymmenen kurssit jääneet pitämättä, ilmeisesti johtuen kriittisestä palautteesta sekä koulun muuttuneista oppilinjoista. Pirtola kertoi, miten tärkeää hänelle oli toteuttaa itseään koulussa, jonka perustuksia hän oli ollut luomassa. Protestoimme muutaman oppilaan kanssa, ja lopulta hän sai jatkaa taidehistorian kurssejaan. Koulussa linjaukset ovat muuttuneet joskus edes takaisinkin vuosien aikana. Kirjassani mainitaan ohimennen joitakin esimerkkejä. 

Ehkä tämänkaltainen ei-mitään-genreä edustava teos kykenee lähestymään teemoja, joiden käsittely virallisen akateemisen keskustelun puitteissa olisi ollut mahdotonta. Opiskelutöiden painoarvoa ei ole mahdollista vertaisarvioida missään mielessä, teksteilläni ei ole käytännössä mitään merkitystä siinä suhteessa. Samalla ne voivat avata ovia uusiin näköaloihin. 

Tarkoitukseni ei myöskään ollut astua opettajankouluttajien varpaille tai nenille. Varmuudella voin sanoa kirjan olleen tekemisen arvoinen, uskallan mainostaa ehkä lukemisenkin arvoiseksi. Kokoamiseen liittyi vaiheita, joista on mainittava. Kun syksyllä 2019 sain ensimmäisen luonnoksen lähes valmiiksi, tiedosto kaatui liian suurena (käyttämäni ohjelma oli alkeellinen, eikä soveltunut kuvien käsittelyyn). Ajattelin tuolloin, ennen Reijo Wileniuksen poismenoa, että ehkä niin oli tarkoitettu, ja painatin kirjaa vain itselleni muistoksi. Kun alkuvuodesta 2020 kävin Stuttgartissa ja näin alkuperäisen koulurakennuksen paikalla työmaan, mielessäni heräsi uudelleen kirjan toteuttaminen julkiseen käyttöön. Kotiin palattuani avasin tiedoston ja jälleenrakensin teoksen. Viimeistely jäi puolitiehen, kuten edelliselläkin kerralla. Saatuani luvan Uuden laulun Kalevalaa koskevan tekstini julkaisemiseen, päätin julkaista Waldorf Henkeen kirjani heti maaliskuun alussa 2020, kun se vielä pysyi koossa.....

Vanha vertaus tupakasta pitänee paikkansa tässäkin, poskisauhuja poltellessa Waldorf ei pääse vaikuttamaan. Se on vedettävä henkeen asti, jotta ihminen voi kokea vaikutuksen kokonaisvaltaisesti. Mikäli teos nähdään osana "henkisen kasvun Snellman-korkeakoulun" vapaan ajattelun tietä, se voi toimia oikealla tavalla ja oikeassa mielessä. 

Thursday, September 17, 2020

Old Riga Romanticism

The latest handmade empty book, b(r)ought from Old Riga in August 2020. My little brother went there, and had to go through some trouble to find this beauty. The book reminds me of my first one, also purchased in August, when the tide changed in the beginning of another thousand years. I paid for it all, with interest and everything. Little brother told me there were not that many of these books anymore, so this may be another culture form waning. Hopefully not altogether, because the benefits of handwriting are too dear to be lost. Picture was kindly taken by Mihaela M.

I have a biblical number of books already, and I have decided that it is enough. I am no longer searching or waiting for another. The whole ideal has been and still is to give this kind of working a chance to flourish again. Please, give your friends and relatives a gift to remember, or keep it to yourself. I assure you that the lines will never be wasted, if you begin to write notes to books like these. It may offer you a different kind of tone or landscape to reflect upon, instead of and besides the daily screenings that have become necessary X.X.X.X in our time. This handwriting cult(ure) is one of the main themes in my work as an artist, and as it has taken two decades to reach this point, I am now looking for more readers and stages to........

Thursday, May 21, 2020

Of love and grand mothers etc


Basel, the city of alchemy and humanism, in February 2020. Photos by AMF. I visited there shortly before the world changed and went under lockdown. For years I had not been anywhere, and even this little journey had been cancelled many times already. I wanted to have some of that good old perspective of a real tourist again. For various and quite obvious reasons, actually. Northern Switzerland has become familiar to me during the last decade and a half. I have been a few times to Dornach since 2008, but never had the chance to really see Basel itself. Was I destroying whatever little remains of my reputation there may have been left, with this ever-flowing talk of one and the same thing (I will not mention it now). Something else was needed here, for my old f(r)iends and all strangers, too. And if I was annoying, please just let it go by. I have been honest and searching for the truth, like most of you?

Anyway, now I have learned that love and grandmothers indeed make the world go around. And I saw "pictures of naked ladies" hanging on the wall, though not quite like Blackie Lawless himself. I went to Fondation Beyeler to see Claude Monet's water lilies, but the line was too long and winding. So I took a walk in the garden and found a free exhibition at the Kunst Raum Riehen. I decided to give it a try. There were Jenny Rova's beautiful features all over the place. I was moved when I came out of there. In the age of hard porn a few nude pictures don't really mean anything at all. But there was love and romance in those photos, and the surroundings were somehow resembling the ones I have come to know. I was really touched by the exhibition. 


About the grandmothers, I accidentally met a few older ladies during the weekend. We had conversations (in a tram and the hallway of an auditorium) that were meaningful and gave me a sense of purpose. I have always loved and believed in the grand mothers, for their human and warm-hearted wisdom. Somehow there is an endless wiseguy talk (of hate and despise) in this world. And it has been growing everywhere for years. The care of our elders has been questioned, and it works in both ways. We take care of them, and there is a kind of hidden flow of "something higher" given to us in return. This is how it has always been, although the ways differ. The ideal is the same. We need their thoughts and prayers more than we know. 

Encouraged by this lady in a tram, I met Nietzsche once more. And following my own lines of work, I found Paracelsus in his old home, known as the Pharmaceutical museum. Not to mention Hermann Hesse, I stayed two nights in Hotel Krafft, where The Steppenwolf was written. For various and quite obvious reasons, to repeat myself again. There were many others, too. I had raclette and bought a few books. Even this poor little journey would not have been made without my beloved grandmother.

Tuesday, August 6, 2019

Ukko-Kolin huipulla tuulee


Ukko-Koli Juhannuksena 2019. Ajoin lauantaina suoraan Ylämaalta Kolille seuraamaan Luontorauhan julistusta, joka annettiin ensimmäisen kerran 2017 kesällä. En ollut itse nähnyt tapahtumaa paikan päältä aiemmin. Ehdin sopivasti luontokeskuksen seminaarin viimeiselle luennolle, jonka jälkeen siirryimme Ukko-Kolin huipulle. Ohjelmassa oli muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan, musiikkiesitys oli improvisoitava, sillä toinen muusikoista oli sairastumisen vuoksi joutunut perumaan tulonsa. Luontorauhan julisti alkaneeksi emeritusprofessori Yrjö Sepänmaa. Haitarin säestyksellä baritoni Juha Kotilainen tulkitsi Veikko Salmen sanoittaman ja Kassu Halosen säveltämän kappaleen "Maailma on kaunis". Se oli hyvin valittu vaihtoehto ja tilanteeseen sopiva muutenkin, lämminhenkinen ja maanläheinen huumori taustalla teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen (sivuhuomiona mainittakoon, että sanalla "maailma" voi olla täysin vastakkaisia merkityksiä riippuen asiayhteydestä, sillä voidaan viitata niin henkiseen monismiin kuin materialismiinkin). Ympäristöllä ja seurueella oli oma lisänsä. Minua pyydettiin varmuuden vuoksi pitelemään sateenvarjoa haitaristille, vaikkei sade ripotellut enää alkunäytöksen jälkeen. Taiteilija Viivi Maria Saarenkylä soitti lopuksi vielä oman improvisaationsa.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä 
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille 
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

Thursday, March 7, 2019

From der Angstweg to Alexandria


Der Angstweg, or Ahdistuspolku, was half-way opened to the public in July 2017, in Sigvartsby, Hamina, where the library of Alexandria was found again a few years earlier (in January 2013). The path leads to a field nearby, and there one could hear the city church bells ringing. The library has a  collection of cultural and esoteric history, including a few gems. When I began collecting the books in the nineties, I did not know there would be a time when books have become rarities. Now the hour has come, and I am grateful that I continued the work during those lazy days when it seemed like a fool's quest. Alexandria has even received "a donation" from the library of Hamina; a collection of poetry books in Finnish. All the necessary items of cultural history are there to remind us of the past century's crazy or evil undertakings and erratic wanderings, from Hitler's Mein Kampf to Lenin's State and Revolution (in Finnish, among dozens of Marxist classics from the Soviet printing houses), and many things in between. Some hidden treasures balance the horrors; books like Pekka Ervast's Christosophisia peruskysymyksiä I-II and Friedrich Rittelmeyer's letters on Meditation (in Deutsch of course, dating from the times of crisis). 
  There are memories in the form of dedications, like the late Colin Wilson's The Outsider, fourth edition from 1956, with "warm regards". I met him at the library of Pasila in 2007, and he wondered where on earth did I get that book. And I still wonder, too. Even Aarni Kouta's less known Lusiferin kannel (signed by the maker) and Ristin tie are there. Showing the metamorphosis of a poet and thinker who was trying to get a hold of the higher spiritual truths opening in the darkness and light of the 20th century.
  I have obtained a few priceless ones from the Sophia cultural centre in Kallvik, like John Meyendorff's classic Byzantine Theology, with a dedication from the writer himself to the Archbishop Paul of Finland, and other works by the Orthodox Masters. Alexandria is located in a private house, but who knows, it may be open to public some day. And it has been possible to loan books from there, since the very beginning.