Tutustuin Tarotin ihmeelliseen maailmaan vuonna 1997, kun ystäväni kanssa ostimme yhteisvoimin Aleister Crowleyn kirjoja. Samoihin aikoihin eräällä tutulla oli Thoth (Crowley-Harris) korttipakka, jota hän auliisti lainasi. Frieda Harrisin maalaamien kuvien epäeuklidinen geometria oli ja on yhä vieläkin hätkähdyttävää katseltavaa. Vaikka Harrisilla oli yhteyksiä antroposofisiin piireihin tai ajatteluun, Crowley on silti aivan oma lukunsa. Korteissa on voimakas tunnelma, mutta niiden merkitysulottuvuudet poikkeavat perinteisistä versioista (mukaan lukien Arthur Edward Waiten ja Pamela Colman-Smithin suunnittelema Rider Waite) niin paljon, että niitä on lähestyttävä erikseen, lähes omana maailmanaan.
Vasta joulukuussa 2000 ostin ensimmäisen oman pakkani, vieraillessani Fiskarsin taiteilijakylässä. Kalervo Aaltosen suunnittelema ja Taina Pailoksen maalaama kotoinen ja maanläheinen Kalevala Tarot odotti avautumistaan kesään 2002 asti, jolloin alkoi varsinainen työskentelyni Tarot-korttien kanssa. Jouluna pari vuotta aiemmin olin ottanut ensimmäisiä kortteja 78 joukosta, ja ne olivat vakuuttaneet minut uskomaan merkityksellisten sattumien olemassaoloon myös Tarotin kohdalla. Mutta kesäkuusta 2002 lähtien työskentelin päivittäin vuosien ajan korttien parissa. Ne olivat mukanani kaikkialla, ja tein opiskelijajuhlissa usein tulkintoja ystäville. Hermeneuttista järkeä oli sen verran päässäni jäljellä, etten suoraa "luentaa" tehnyt koskaan, lähinnä annoin korttien mielikuvien ja merkitysten puhutella katsojaa, kertomalla taustoja sekä mahdollisia mielleyhtymiä, jolloin niiden yhteenso(p)ivuus eri elämäntilanteisiin ja yksilöllisen kehityksen vaiheisiin oli vapaasti virtaavaa, helposti lähestyttävää – hyvinkin erilaisia viitekehyksiä omaavien ihmisten kohdalla. Se tuntui oikeasti toimivan. Olen kuullut, että näin Tarot-lukijat saattavat nykypäivänä tehdä laajemminkin. Omalla kohdallani pyörittely kuitenkin jäi vuoden 2008 aikana miltei kokonaan. Silloin tutustuin toiseen Kalevalasta ammentaneeseen versioon, Seppo Huunosen Uuden laulun Kalevalan oheen merkittyihin ”kalevalaisiin kosmogrammeihin”, joita on 22 erilaista kuten Tarotissa on Suurten Salaisuuksien kortteja. Ne muodostavat esoteerisessa mielessä Tarotin keskeisen osan. Muut kortit ovat sukua pelikorteille, ja niiden kiistelty historia ulottuu Persian ja Kiinan varhaisiin kulttuureihin asti. Yhtälailla kiistellyt Suuret Salaisuudet saivat nykyisin tunnustetun muotonsa renessanssiajan Italiassa 1400-luvulla.
Huunosen kohdalla kyseeessä ei ole Tarot kortteina ilmentyen (vaikka kosmogrammien alkuperäinen nimi olikin Kalevala Tarokki, joka jäi lopulta julkaisematta erillisenä versiona Uuden laulun Kalevalan yhteydessä 2004). Sen varhaisempia muotoja tai kiinnekohtia voidaan etsiä kulttuurihistoriasta, Michael Maierin ja muiden teosofien ja esoteerisen perinteen tuntijoista lähtien. Kosmogrammi-nimeäkin on käytetty Baselissa jo vuosisatoja sitten alkemistisen kirjallisuuden yhteydessä, mikä on samalla tavoin "itse asian" totuudellisuutta vahvistava tekijä kuin Steinerin esitelmissä esitettyjen tosiasioiden kohdalla on voinut havaita – niille voi ja kannattaakin etsiä vastaavuuksia historiasta, jolloin vanhoja tapahtumia ja asiayhteyksiä voidaan tarkastella nykytiedon valossa.
Uusi Tarot-innostus hieman tarttui minuunkin, kun alkuvuodesta 2022 menin Unio Mysticaan ja ostin perinteisen italialaisen pakan, sen jälkeen Crowleyn kortit ensimmäistä kertaa omikseni, ja lopulta vielä yhden kolmesta vanhimmasta kokoelmasta (Cary-Yale Visconti), 1400-luvulta. Vuonna 2015 olin ostanut hetken mielijohteesta toisen niistä (Visconti-Sforzan) Ekenäsin kirjakaupasta. Alkuperäisissä versioissa ei ole numeroita, ja nimien kohdalla on paljon avoimeksi jääviä tulkinnan mahdollisuuksia. Korttien asetelmaa ja kehystä voidaan katsoa monelta suunnalta. Tämä auttoi ymmärtämään kalevalaisten kosmogrammien järjesty(mi)stä. Jonkinlainen kiinnostus aiheeseen oli herännyt uudestaan jo 2010, jolloin sain omasta toiveestani syntymäpäivälahjaksi klassiset Tarot-kortit ja luin Meditations on the Tarot -kirjan, jonka tekijää ei ole mainittu (vaikka se on yleisesti tiedossa). Anonyymisyyteen liittyvistä teemoista sai kuulla Seppo Huunoseltakin vuosien varrella moneen kertaan, alkaen AA-liikkeen ja vertaistukiperiaatteen henkisestä alkulähteestä 1930-luvulla...
Merkityksellisiä yhteensattumia voi joskus joutua mietiskelemään kyllästymiseen asti, ennen kuin on valmis myöntämään tai hyväksymään ilmeisiä tosiasioita. Omalla kohdallani tällainen huomio tuli vastaan, kun minulle valkeni, että vuonna 1999 suunnittelemani ja kummisetäni rakentama, sekä yhdessä puolisoni kanssa 2006 viimeistelty (jolloin myös Rider Waite oli mukana) shakkityylinen pelilauta ”Graalin Temppeli” on yhteensopiva kalevalaisten kosmogrammien kanssa. Ennen Uuden laulun Kalevalaan tutustumista olin yhdistänyt Tarot-järjestelmän pelilautaani ja todennut niiden välisen yhteenvirtaavuuden olevan jossain määrin todellisuutta. Pelkästään geometrisista kuvioista koostuvat meditaation apuvälineet (kalevalaiset kosmogrammit) sopivat yhteen pelilautani kuvioiden ja järjestysten kanssa tavalla, jossa ei ole mitään ihmeellistä sinänsä, mutta joka voi omalle kohdalle tullessaan aiheuttaa järkytyksen.
Toinen huomio, johon päädyin vasta viime vuosina, oli "suurempaa kokonaisuutta myötäilevä ja yhteen sovitteleva": pelilautani sisältää okkulttien perinteiden parista tunnettuja viitteitä ja vaikutuksia, jotka osaltaan virtaavat riittävän lähelle toisiaan, jotta niitä voidaan tarkastella sen puitteissa, joko yhdessä tai erikseen. Toisin sanoen, on periaatteessa mahdollista nähdä useita erilaisia (ja eri suuntiin kulkeutuviakin) merkitysvirtoja tulkintoineen, riippuen aina siitä, miten pelilaudan kuvioita, numeroita ja ruutuja suhteutetaan niihin. Yhtälailla Crowleyn järjestelmään, perinteiseen Tarotiin ja pyhän geometrian tulkintoihin yms liittyen voidaan kokea vähintään epäsuorasti jonkinlaista yhteenso(p)ivuutta. Merkit ovat riittävän selkeitä ja järjestyksessä. Toisaalta ne ovat riittävän epäselviä ja järjestykseltään muunneltavissa, että laudan välityksellä kaikki tämä tulee "loogisesti perusteltavaksi".
Lopuksi haluan mainita, että jätin tarkoituksella itse pelin suunnittelun ja säännöt keskeneräisiksi. Sen tulisi olla pikemminkin mietiskelyn apuvälineenä tai ehkä vain näyttelyesineenä museossa. Merkitykset ja viitteet ovat olemassa (ja todistettavissa, mutta se on jo toinen tarina). Ja nehän ovat luonnollisesti kaikki löydettävissä myös puhtaasti henkisillä tavoilla – kuten historiamme eri tasoiltakin. Olennaista on jonkinlainen yhteen kokoaminen tai kaleidoskooppi menneisyyden esoteeristen voimavirtausten keskeisistä kuvi(oi)sta. Ne jäävät kuitenkin helposti kuolleiksi, ellei niitä elävöitetä omalla henkisellä työllä. Siksi korostan pelilaudan viitteellistä merkitystä. On aina parempi tehdä Salomonin sinetti eurytmisesti kuin katsella sitä pelin ruutujen ja outojen merkkien keskellä (silloinkin kun kyse on puusta tehdystä shakkityylisestä laudasta ja sähköttömästä kulttuurimuodosta, ei digimaailman ruutukaaoksesta). Tästä oli Steineriltakin vakavia varoituksia, joihin liittyen voin todeta yrittäneeni ottaa opiksi. Ei meidän tule silti vältellä nykyteknologiaa, vaikka tasapainon vuoksi on löydettävä erilaisia vaihtoehtoja. Henkisten voimalaatujen välittyminen tapahtuu ennen kaikkea ihmisen itsensä kautta.
