The Swans of Ainola

"On the 20th of September in 1957, Jean Sibelius died. His 5th symphony was performed in Helsinki the same day. It had been his most beloved, and the one reminding him of 'a struggle with God'. The swans that had appeared to him while watching the sky in Ainola's garden gave a name to the main theme of the third movement, while he was still composing. There are two versions of the 5th symphony, and there are years between the first and the last. The famous Swan Theme is included in both of them, but while the original one is longer, the final version imitates the flight of those mythic birds in a more beautiful way." - From a note written and originally published in 2007

"I visited Ainola X.X.X.X years ago for the first time, and as some people have been joking at my expense, in all honesty have to admit I was moved to tears while standing in the garden and looking at the sky. The remembrance of the swans had stayed there and it approached me. Was this because I had somehow wanted it? I did not see them with my eyes, but I could feel them - written into that place's memory. Sibelius is among the three most important composers for me. I could listen to his symphonies without an end. And I still see the nature-mythic spiritual Finnish landscape when I hear that music."

Also, on the 20th of September, 1913, the laying of a certain foundation stone.

The Emptiness of Spirit

                         

A decade ago Spirits And August Light was released. The making of this record in August-September 2002 had been so painful, including terrible mistakes (like the style of bullshit vocals in many of the songs) I thought would never be forgiven by myself, the audience or the other band members. The reviews finally came during the early Spring of 2003, with Kerrang! giving us 5/5 (the first Finnish band ever to receive that honour) etc. For so much wrong there must be something right? 

  I wasn't into metal anymore. But I had been called in, literally (a phone call in October 2000), to do this thing. One theme on the album is Minne, or "courtly love", as they named it in the Middle Ages. I guess the old saying about love enduring every hardship and suffering all wasn't invented out of nothing. I can't blame the musicians or the metal scene demanding low frequencies and demons to come out and play. Who is responsible for the heavy load of X.X.X.X that would make the spirit of this record shine so strange, with Amor gone crazy, too. And who felt afire.

  Today I brought the old-and-broken disc (released by the late Rage of Achilles) down from the attic and put on my cd-player to give it a little spin. The guitar sounds are great, the riffs are well crafted and there is an epic atmosphere at times. But when the vocals are added, it becomes different. Maybe that was the recipe for the fine reviews and the reputation this record would slowly get. It was all because of human weakness and failure that it ended up sounding like this. Had we done what we were supposed to do, there would have been nice by-the-book ripping off. Had we succeeded in this, SAAL could have been a bombastic and fantastic one. Or maybe not. There were enough copycats in the business. And we had already made our own style and way with our power metal MCD Steal the Light the previous year. Why not continue doing something unique. After a maidenesque 5-piece it was time to give them a dirty piece of shit. Almost as if the band had changed to another. And this progress would continue on the next one, also. Years in Waste (2004) does have a sound of its own, and it is (not) the same band that made....

The lesson is, what makes an aesthetic work is the amount of love, even a small amount is enough to save the day in the end. You may not realize it at once, but it will get through to you as the years go by. The working title of SAAL was The Summer of Love, Rock N Roll & Death Metal, and we had plans to make a video with the drummer Jarmo Pikka wearing bahama shorts and drinking coctails in the sunshine, while me and Markus are driving around the streets of Kotka, looking cheesy and stupid, smiling like morons. That's the way it was meant to be in the note books. And when you look at the history of yesterday, that is how many bands would eventually make it. I can't say we invented this trend, but it was our idea and no one was doing it those times. I am talking about how things were in the so-called "death metal world" around 2002, for you to get it.

  In the spirit(s) of August all kinds of things were getting involved. I have heard many bad boys and girls like SAAL because they think it's evil. It is good if they like it. Certainly there is evil ("with vocals that lift them out of any black metal pit", said the Almighty press). There is also good, although it's not so easy to see, especially if you do not want to see it. Like it is with so many of us.

  And the fact is, despite a few raging reviews, no one was that interested in the band ten years ago. It would take a long time before SAAL actually hit the stores here in Finland. We were just losers who had failed to do a decent record. And I had carried a lot of shame for it all. Therefore, I almost quit the band in September-October 2002, because I really thought the failure was too much to bear. But in the end I could not let it be (like that). Slowly, the reputation of Spirits and August Light would become what it is nowadays. Where ever you may go, ti amo?

Kolin kansallismaisemaa

Kolilla 15. maaliskuuta, Lasaruksen lauantaina 2008. Etelä-Suomessa ei ollut lunta koko talvena, joten ensimmäisellä Kolin matkallani sain nähdä talven ensilumet, kevään jo tehdessä tuloaan. Kuvat Antti Filppu.  Alla on katkelmia Takojan numerosta 2/08. Kirjoitin esittelytekstini lehden toimituksen pyynnöstä. Johdatuksena sitaatti Uuden laulun Kalevalan esipuheesta: Eepostyötä aloitettaessa jo oli selvää, että kansalliseepoksemme tulee säilyä "varsinaisena Kalevalana". Se on mytologia-aineistonsa lisäksi suomalaisen folkloren ja riittiperinteen aarreaitta, kansanluonteen kuvauksen monumentti ja suomalaisen identiteetin keskeinen kulttieepos. Sen asemaa ei ole tarkoitus millään tavalla horjuttaa eikä haastaa sitä kilpalaulantaan minkään tiedon alueella. [....] kansalliseepos-Kalevala ja Uuden laulun Kalevala ovat lukueepoksia ja laulu niiden kohdalla tulee käsittää niitä lukevan tai kuuntelevan vastaanottajan sisäisenä, 'ihmisen hengen lauluna'. Varsinkin tämä uusi eepos tulee jokaisen kuulijan tai lukijan myös itse ajatella, ja liittää ajatustieto taiteen synnyttämään elämystietoon, jolloin kalevalakielellä kuvattu muuttuu 'uudeksi lauluksi' - Kalevan kieleksi jolla asioiden merkitykset avautuvat ja niihin sisältyvä viisaus pääsee virtaamaan ihmissieluun. 

"En tiennyt juuri mitään Forum Ursa Majorin perustasta, ennenkuin olin mukana perustamassa sitä. Tai tiesin kyllä, että kyse on myyttisen taiteen ja pohjoisten kansojen henkisen perinnön suojelusta, sillan rakentamisesta menneisyyden muodoista kohti tulevia aikoja. Mutten tiennyt uusien sisältöjen hahmottelusta ja esiintuomisesta. Kolin matka oli minulle itsellenikin yllätys."

"Olin aiemmin samalla viikolla kävellyt Helsingin keskustassa ja tavannut ohimennen Markku Maulan, joka kysyi minua mukaan päivän varoitusajalla. Yksi eurytmisti oli peruuttanut matkansa, ja siksi autossa oli paikka vapaana. Vastasin myöntävästi. Almanakassa ei ollut merkintöjä viikonloppua varten. Samana päivänä tapasin ensimmäistä kertaa Seppo Huunosen, joka ojensi minulle joitakin papereita liittyen F.U.M:in taustoihin. Matkalla Kolille minulle kerrottiin, että perustettavan yhdistyksen hallituksessa olisi vielä tilaa. Edelleenkään en tiennyt sen tarkemmin, mistä on kyse. Mutta minulla ei ollut mitään syytä kieltäytyä."

Luontokeskus Ukon auditoriossa oli taide-esityksiä, Forum Ursa Majorin perustamiskokouksen lisäksi (toimin yhdistyksen hallituksessa seuraavat kaksi vuotta). Kalevalainen kieli on jo itsessään musiikillista, ääneen lausuttuna siinä on parantavaa voimaa. Tätä asiaa ei ole ymmärretty nykytieteen ja taiteen piireissä laajemmin, eikä se ole minullekaan ollut helppoa. Lukuisat harhapolut ja kiertotiet on täytynyt kulkea. Joskus totuuden ymmärtää vasta jälkikäteen tarkastellen - se voi puolestaan antaa viitteitä etenemiseen. 

"En tiennyt mitään Uuden Laulun Kalevalastakaan. Riippumatta siitä, mitä itse kukin on mieltä teoksesta, sen olemassaolosta vaikeneminen julkisuudessa on käsittämätöntä. Ettei vain olisi osoitus yleisestä ennakkoluulottomuuden puuttumisesta ja ylimielisyydestä, jonka ainoana tarkoituksena on vartioida, että sillat pysyvät poltettuina."

"Minulla oli ollut jo jonkin aikaa eräs asia mielessäni (jota en tunnusta suoraan ottaneeni keneltäkään, vaikka siitä paljon puhutaankin): intuitio. Se oli ensimmäinen sana, jonka keksin istuessani syyskuussa 2007 Patmoksella ravintolassa muistikirjan kanssa, ikään kuin vastauksena Itselle esittämääni kysymykseen. Kyseisen sanan sisäistäminen ja ajatteleminen saattoi omalta osaltani olla jonkinlaista pohjustusta myös Forum Ursa Majoria varten, tai ainakin se sopii hyvin kuvaan."

 

Heinäkuussa 2008, Unikeonpäivän auringonnousua seuraamassa Ukko-Kolilla. Kylähullun ikuisti Matti Kuusela. Kirjaimet sauvassa: F U M. Olin jo aiemmin ottanut mäntysauvan maasta ja polttanut sitä kokossa, veden vihmoessa taivaalta. Keväällä 2008 kaiversin kirjaimet. Muutamaa vuotta myöhemmin palautin sauvan takaisin luontoon. 

"Miksei Lönnrotin ajoista voisi kokeilla mennä eteenpäin? Ja miksei laulua voisi jatkaa nykyajan tyylillä? Huunonen puhuu Uuden Laulun Kalevalan johdannossa Lönnrotin Kalevalasta Inspiratiivisen tietoisuuden ilmentymänä, erotuksena varhaisempien ja 'oikeiden' runonlaulajien Imaginatiivisesta tietoisuudesta. Myyttiset runot olivat ennen (mieli)kuvallisuudesta käsin laulumuotoon puettuja tarinoita ja loitsuja. Lönnrot teki niihin oman sisäisen ja ulkoisen matkansa, jolloin ne muuntuivat kirja(ime)llisempaan asuun ja alkoivat eepoksena elää uudenlaisessa tilassa. Huunonen vihjaa sisäisen laulun kehittymisestä, mikä tarkoittaa, ettei tarvitse laulaa ääneen vanhoja loitsurunoja, vaan jokainen voi itse omassa sielussaan opetella 'laulamaan' uudenlaista, äänetöntä hengen laulua. Tämä ei ole edelläkävijöiltä pois vaan päinvastoin. Se tuo lisää kokemusmaailmoihimme ja laajentaa niitä, kirjaimellisesti, ennennäkemättömiin suuntiin. Lönnrotkin voi hengähtää rauhassa hyvän työn jälkeen tietäen, että runonlaulamista on viety eteenpäin. Hänhän koki olevansa perinteen jatkaja ja toivoi, että myös muut jatkaisivat sitä."

"Itse olen ottanut mittaa myyteistä ja runoudesta koko tähänastisen elämäni ajan, ja huomaan suhtautuneeni aiheeseen tietyllä tavalla. Olen ajautunut kehittämään sisäisiä alueita, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, mitä kutsutaan Intuitiiviseksi tietoisuudeksi. Ikäänkuin minut olisi laitettu intuition alkeiskurssille, painiessani vuosikausia runon ja laulun maailmojen välisillä rajoilla, joskus äänen kanssa, mutta useimmiten hiljaisuudessa. Vähän kerrassaan uudenlainen sisäinen tuntuma on alkanut hahmottua. Tätä on vaikea selittää lyhyesti (tai selkeämmin), mutta koen sen liittyvän paitsi yllä mainittuihin teemoihin, myös oman ymmärrykseni tasoon – nämä teemat tuntuivat jo hyvin kotoisilta, kun niihin ensimmäisen kerran tutustuin. Tarkoitan vain sanoa, että ehkä jotain sellaista on kehkeytymässä, josta jokainen 'kynnelle kykenevä' voi tehdä havaintoja. Yhdenlainen havaintohan on jo se, että asia puhuttelee ja antaa näin aihetta kysellä peräänsä."

Kolme Kolinkävijää (heinäkuussa 2009): Seppo Huunonen, Sinikka Raunio ja Matti Kuusela. On ollut etuoikeus ja suuri kunnia saada tutustua Kolilla jo vuosikymmeniä vaeltaneisiin, 1990-luvulla perustetun kansallispuiston asiantuntijoihin. 

"Kyse on siis uudenlaisten myyttisten kulttuurivirikkeiden ja virtausten luomisesta vanhojen jatkeeksi. Ja kyse on niinikään mielekkyyden ja merkityksellisyyden säilymisestä ja varjelemisesta yhteiskunnassa, joka suurelta osin haluaa kieltää henkisten ulottuvuuksien olemassaolon mahdollisuuden 'virallisissa' selitysmalleissaan ja teorioissaan. Miten sillanrakentaminen voisi onnistua? Toisin kuin muotina on todeta, aika ei onneksi lopu vielä kesken. Eikä totuus siitä ennenkään ole muuttunut, vaikka kaikki sillat on ollut tapana polttaa. Haluan olla mukana viemässä eteenpäin näitä virikkeitä, vaikka samalla katselenkin asioita osittain ulkopuolisen silmin, ja henkilökohtaisesti pyrin pitämään monenlaisia, keskenään ristiriitaisiakin näkökulmia avoimena."

Light Divine

"Minä pyydän, ettei suuttuisi kukaan, 

jos kaikki ei mennyt mielenne mukaan, 

oli taitomme puutetta ainoastaan, 

jos rikoimme sanaa ja tapoja vastaan."

Arkkienkeli Gabriel (Tiina Laulaja) puhuu yleisölle pahoittelevan sävyyn, varmuuden vuoksi, Joulukuussa 2007 esitetyn Oberuferilaisen Paimennäytelmän lopussa. Tämä oli kuitenkin osa näytelmän virallista käsikirjoitusta.

The Medieval Oberufer Play "The Shepherds" was performed at the Michael Hall of Rudolf Steiner school in Helsinki, December 2007 (and again in December 2010 at the Snellman College). Me and Laura were asked to come along. I have to say this has been one of the highlights of my career, as the version here was not "another Christmas play".

It was real mythic theatre on a stage where something sacred could be felt or sensed. The atmosphere was beautiful, warm and heart-moving. This was a perfect way for me to approach the story itself, that otherwise seems so difficult. The post-modern culture we are still living in tries to keep the Door of Perception closed from us (with a similar dead end in the so-called Bible belt movements, those who want to open their "religion" in a fundamental way). It seems that mythic theatre is the key to this door, because it covers a wide space in "the collective unconscious", wide enough to touch the souls of the audience, each in their own way, without being subject to criticism in any of its guises, from irony or nihilism to God knows what else (and the dis-guises have been ever increasing in numbers, even more so lately).

"...Licht, das erwärmet 

die armen Hirtenherzen..." 

("...Light that gives warmth 

to simple Shepherds' hearts....")

-R.S. / The Foundation Stone Meditation

It is quite easy to lose sight of the level of consciousness myths have enshrined for us, and therefore it is necessary to remind people of its existence. Or at the very least that there is much more than meets the eye (at first or even second sight). In December 2007 I played a minor part in the role of Rufinus, the inn-keeper who doesn't welcome the strangers, for his guesthouse is already booked. Later I had a main role, as one of the shepherds. They are simple men who have compassion in their hearts, and so the archangel Gabriel appears to them in their sleep. (The events are from the Gospel of Luke, and somehow bring to mind some of the teachings of Buddha.)

In Oberufer plays all the actors form a kind of chorus resembling that of ancient Greek, and they walk around the stage and audience, while singing folkish tunes. These moments also work as a transition between the different chapters of the play. The effect is real and powerful, to say the least.

The inn-keeper's wife Servilus (Laura Vilva) and The Star Singer of the actors (Pekka Asikainen) fooling around with the Pentagram, the image of man's etheric shape. I am forever and deeply grateful to our Wagnerian from the Opera house, Pekka Asikainen, for giving me the chance to participate in this.

"Erwärme unsere Herzen;

erleuchte unsere Häupter;

dass gut werde, was wir

aus Herzen gründen,

aus Häuptern 

zielvoll führen wollen."

("Warm Thou our hearts,

enlighten Thou our heads,

that good may become

what from our hearts

we would found,

and from our heads direct

with single purpose.")

-R.S. / The Foundation Stone Meditation

"...Licht, das erleuchtet

die weisen Königshäupter.."

("...Light that enlightens

the wise heads of Kings...")

-R.S. / The Foundation Stone Meditation

Epiphany, 2010. The Oberufer Folkplay "Three Wise Kings" was acted out at the Michael Hall in Lehtikuusentie, Helsinki. It was the second time in a row, the first being played a year before. They were both unique, for different reasons.

The Magi come a long way, following the star in the heavens, known as the Hexagram (also the image of astral forces in man). The astrological story tells us that Saturn and Jupiter form a similar picture with their movements every now and then, and the wise kings knew about these esoteric dimensions. Around the time of birth described in the Gospel of Matthew there was a spectacular constellation taking place. The Magi went searching for their new-born Master Zarathustra. In the Oberufer play one of the kings refers to this astrological side in a clear but folkish way. The blue photos were taken by Petri Mikkola.

"Mitä auttaa kunnia, tahi kruunu, valtikka?

On kaikella loppunsa, kun tulee kuolema,

on kaikella loppunsa, kun tulee kuolema!"

The Austrian linguist and historian Karl Julius Schröer collected these medieval folk-plays near Bratislava, where the small village of Oberufer was located. There was still a German colony where both Protestant and Catholic people had been living in surroundings that were somehow untouched by the modern progress. Something of the unique, pure and authentic medieval German style had been preserved in their Christmas traditions. Schröer showed these Oberufer plays to his young student at the Viennese university, Rudolf Steiner, who would take it all very seriously (and eventually to the stage of Goetheanum). The founder of the Christian Community in Finland, Helmer Knutar, said plays like this are always contemporary and ever new, giving people a chance to re-interpret endlessly. So, these topics are never out-of-date.

In January 2010 I played the part of Joseph, but in January 2009 it had been my time to be the Devil. And together with my friend Herodes (Markku Maula), we gave them hell on stage. You wouldn't believe it by looking at the picture below, but the atmosphere was infernal, even so much that no one asked me to play the Devil again. I used a throat sound from the old school, for better or worse. I had heard about the way Steiner was acting out the role of the Devil, and this may have affected my behaviour. As it happened, it was not my intention to scare a child in the audience. But unlike The Shepherds, this is not a play for little children. Of course, after decades of Satanic imagery, none of our teenagers is going to be shocked by anything seen on stage anymore. Spiritually speaking, it was quite a show. I am not being that serious.

The make-up was done by a professional from the Finnish National Opera. Notice the medieval street-theater look. My mask had some resemblance to the corpse paint used in black metal (and I had the old black leather jeans and my worn-out, rotten boots left over from the ancient times). Had there not been a few "spiritual elders" present, I may not have dared to do this at all. There are no pictures or records of the play itself. And no electricity or machines of any kind were used (except the lights of course). Now you still wouldn't believe, and I'm just saying. You don't have to believe. But those who were there in the audience may disagree with you.