Kuvan maalasi / otti Laura Vilva. Täydellinen "Steiner-vaikutelma" syntyi vahingossa, sillä kuvan värit muuttuivat ikkunan ja kameran yhteisvalotuksen ansiosta. Alunperin hieman persikan sävyjä muistuttava kirjan kantta varten tehty taustamaalaus muuntui hetkessä persikankukan väriseksi, joka soveltuu ehkä paremmin ilmentämään niitä pyrkimyksiä, joita minulla oli teosta kirjoitettaessa. Seitsemän ja kahdentoista vuoden takaiset muistikirjarunot asettuivat paikoilleen hitaasti ja (epä)varmasti. Viimein kesäkuussa 2014 sain tekstit oikoluettua ja lähetettäväksi kustantajille. Kukaan ei halunnut julkaista teosta, mikä on varsin ymmärrettävää. Vanhoja Runoja on erikoinen kirja, jopa siinä määrin, että sitä olisi kuitenkin parasta lukea (myös) paperille painetussa muodossa. Tekstitiedostoa viimeistelyn eri vaiheilta on ollut saatavilla ilmaiseksi, mutta kuten opettajani Ulla Ahmavaara Snellman-korkeakoulusta totesi, Vanhojen Runojen lukeminen ruudulta jättää tietoisuuden enemmän pintatasolle. Varsinainen ja perinteinen kirjamuoto auttaa ehkä pääsemään syvällisempään yhteyteen, aihepiirien ja (epä)mukavuusalueiden vaihtuessa. En ole aiemmin kirjoittanut tämän kaltaista tekstiä; olen lähestynyt joitakin teemoja ikään kuin....
Teoksen ensimmäinen versio julkaistiin Vaakamerkin kautta marraskuun alussa 2014, toinen versio Antin päivänä jne. Missä vaiheessa kirja ylipäätään "todellistuu"? Olemme astuneet jo uuteen aikaan mitä tulee julkaisemiseen ja kustantamiseen. Siinä on myös jotain vanhaa mukana. Käsinkirjoitetut teokset aloittivat koko "kirjakustannusalan" kauan ennen keskiaikaa. Ala on vain muuttunut vuosisatojen varrella. Nyt näyttää siltä, että se on jälleen perustavanlaatuisen muutoksen keskellä. Olen kiitollinen saadessani todistaa tätä murrosvaihetta omakohtaisesti ja itse siihen osallistuen. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kohtalon sanelemat ehdot ovat usein johdattaneet uusille poluille, avaten uusia näköaloja. Haluan painottaa tätä puolta asioista, sillä helposti saattaisi tulla aivan toisenlainen kuva tekemisistäni ja tarkoituksistani.
Vanhoja Runoja sisältää viitteitä henkisen tiedon alkeiden ymmärtämiseen, sekä niihin keskusteluihin tai kiistelyihin joita vasta sen jälkeen voidaan totuuden nimissä käydä. En kuvittele tietäväni paljoakaan. Tiedän kuitenkin, ettei näistä aiheista puhuminen tai kirjoittaminen ole suositeltavaa, ellei ole ymmärtänyt eräitä lähtökohtia. Olen esittänyt sellaisia sadun- tai unenomaisen keskustelun muodossa. En väitä, että teoksessa olisi mitään ihmeellistä tai erityisen tärkeää. Lähinnä viittaan sisäiseen tilaan, jossa henkiset aihepiirit ylipäätään voivat avautua ihmiselle. Ne ovat luonteeltaan senkaltaisia, ettei niitä voida lähestyä kuin hartaalla, kunnioittavalla ja avoimella mielellä. Tänä päivänä sellaisen mielenlaadun saavuttaminen on hyvin vaikeaa (tulematta hölmöläiseksi, mikä estää asioiden ymmärtämisen yhtälailla).
Tämän kaiken saarnaamisen jälkeen on muistettava kirjani olevan "fiktiota kehyksissä": se on ennen kaikkea (kokeellista) runoutta, joka toteutuu Hölderliniä mukaillen, kun "olemme olleet keskustelu[ssa]". Vai onko teos ensimmäinen suomalainen dialogiromaani (se on kirjoitettu vuosina 2002-2008). Kuinka paljon ylpeyttä ja turhamaisuutta vaadittaisiin, ennen kuin se huomataan. Vai onko minun seurattava kirkkoisien esimerkkiä parhaan kykyni ja voimieni mukaan. Nämä ovat hyviä ja typeriä kysymyksiä, joita olen itselleni ja puolisolleni esittänyt. Hänen syytään tai ansiotaan joka tapauksessa on, että yritin saada kirjaa julkaistuksi (ja lopulta toin sen julki omalla tavallani). En pelkästään omasta puolestani olisi koskaan uskaltanut tai halunnut sitä tehdä. Niin hullu en sentään ole, vaikka olenkin mahdollisesti jälleen epäonnistunut.
"Katariinan kirkko Tukholman Södermalmilla Pyhäinpäivänä. Kuljettuamme ensin Swedenborgin jalanjäljissä Upsalan Tuomiokirkkoon asti, palasimme kaupunkiin, jonka mukaan Gary Lachman on antanut hänelle arvonimen The Magus of Stockholm. Katariinan kirkosta löysimme Martin Lönnebon rukoushelmet Frälsarkransen ja niiden käyttöoppaan englanniksi. Se alkaa Kreikan saarilta ja noudattaa pitkälti alkuperäistä kreikkalaista rukousnauhaperinnettä, tosin moderniin ruotsalaiseen tyyliin sovellettuna, vapaasti ja yksilöllisesti, kirkollisten oppien raja-aitojen tuolle puolen ulottuen. Yllä olevan kuvan otti Laura Vilva."
Sitaatti on peräisin vuodelta 2014. Swedenborg on tullut tunnetuksi myös kahvimieltymyksistään. Hänen sanotaan juoneen kahvia koko ajan, mustana ja sokerin kanssa, Hornsgatanin asunnolla ollessaan. Ehkä jatkuva yliannostus osaltaan auttoi pääsemään tilaan, jossa näyt saapuivat. Vaikka onkin tosiasia, että kahvin juominen terävöittää ajattelua ja saa mielenliikkeet kohti fyysistä, liiallinen määrä voi aiheuttaa paniikkihäiriön ja ahdistuksen kaltaisia olotiloja, näin johtaen myös kynnyskokemuksiin. Sinänsä kahvilla ei kuitenkaan ole osuutta keskusteluihin enkelten kanssa. Tosin, jo keskiajalla etiopialaiset munkit valvoivat kahvin voimalla koko yön kestäneissä Jumalanpalveluksissaan.
