Terveisiä pahasta paikasta

Teksti on alunperin kirjoitettu ja julkaistu lokakuussa 2006 (englanninkieliset osat kirjoitettu 2005).

Kesäinen ilta Helsingissä 2004. Lähes tyhjässä elokuvateatterissa näytettiin Bernardo Bertoluccin ”The Dreamers”. Seuralaiseni vihasi näkemäänsä niin paljon, että se vaikeutti keskittymistäni elokuvaan. Taide joka saarnaa menettää yleensä voimaansa. Taide joka tyytyy rationalisoimaan, irstailemaan tai kapinoimaan, saattaa kuolla jo ennen syntymäänsä -- tai elää hetken ja unohdetaan aikojen hämärään, kun oikeita historiankirjoja kirjoitetaan. Suuri taide kohtaa pelot, kivut ja kauheudet…...

  Riidan päätteeksi lähdimme eri suuntiin. Ajauduin Moskva –baariin. Olin ollut aikeissa käydä siellä kevään ja kesän aikana, sillä olin kuullut baarin jukeboksista, josta löytyy Vladimir Vysotskia. Ystävä oli hehkuttanut V.V:tä maasta taivaaseen ja minun piti ottaa selvää tästä "Venäjän kansallissankarista". Astuin sisään Moskvaan ja samalla maagisen absurdilla hetkellä alkoi vanha levy soimaan. Venäjäksi lauletaan, 60-luvun iskelmäprinssi vetää bravuuriaan tyylipuhtailla soundeilla. Menin tiskille ja pian kävi selväksi, ettei mitään jukeboksia enää ollut. Levy joka alkoi pyöriä oli Vysotskin ja hänen vaimonsa Marina Vladyn yhteistä iskelmää. Tylyn oloinen tyttö sanoi: ”sulla oli onnea, soitan tätä levyä pari kertaa kuussa, eikä täällä koskaan oteta musiikkitoiveita vastaan”. Join kupin teetä kädet täristen ja istuin siellä puoli tuntia.

  Jätin Moskovan taakseni. Kävelin Annankatua pitkin päämäärättömästi (kohti Lost & Foundia). Lappi-ravintolan ikkunanreunuksella istui viinamäen mies. Kun kävelin ohi, hän alkoi huudella epämääräisiä sananparsia ja viittoi luokseen. ”Hei, tules tänne!” Minä menin, yhä sekavassa tilassa itsekin. Askel askeleelta mies alkoi näyttää tutummalta. Kun istahdin viereen kysyäkseni mitä asia koski, tajusin kätteleväni Taneli Jarvaa, yhtä nuoruuteni suurimmista idoleista. Mitään selvyyttä en saanut keskustelun aiheesta, vaihdoimme lähinnä sekavia keskenjääneitä lauseita. Teeskentelin, etten tunnistanut häntä. Kerroin kohdanneeni hetkeä aiemmin Venäjän Elviksen ensi kertaa miltei ilmielävänä. Tarinan päätteeksi kättelimme uudestaan: ”oli sen verran extraordinaria….” Minulle tämä lyhyt ja sinänsä ’mitäänsanomaton’ kohtaaminen merkitsi paljon. Vuotta aiemmin olin kävellyt samaa katua pitkin ja Lappi-ravintolan kohdalla ajatellut vielä joskus sanovani käsipäivää Jarvalle, vain asian itsensä vuoksi. Tämä ilta jäi mieleen merkityksellisten yhteensattumien sarjasta johtuen. Tunnelma on kuitenkin se joka olennaisimmin puhuu puolestaan, enkä voi sitä siirtää sanallisesti.

  Viime lokakuussa (2005) ilmestyi The Black Leaguen levy A Place Called Bad. Eräänä iltapäivänä, rahattomana ja pahalla päällä, luin kaupassa levyn sanoituksia ja ajattelin hankkivani sen. Kotiin ja nettiin mentyäni huomasin kilpailun yhtyeen forumilla, palkintoina oli levy ja juliste. Voittaakseen täytyi perustella mahdollisimman hyvin, miksi juuri minä ansaitsen sen. Oma perusteluni on edelleen luettavissa (ks. alla), vaikkei siinä mitään painavaa taida olla. Yhtenä syistä oli Bastard’s Degree niminen kappale, joka parilla hiuksenhienolla tavalla muistutti erästä jo tutuksi tullutta blues-vaikutteista tilitystä. Vaikka edellisen vuoden kohtaamisen yhteydessä Jarva oli sanonut minua mm. paskanpuhujaksi perustelematta väitettään millään tavalla, on kaiketi velvollisuuteni näyttää oma pieni ja mitätön pelipanokseni äpäryyden ongelmaa käsittelevän musiikin rulettipöydällä:

                         

Bastard Sings kesältä 2005 (säv. Harri Pikka, san. Antti Filppu) They Don’t Let Me Sing, Don’t Wanna Growl No More / It’s All Fucked Up, I Know / And They Laugh / Then They Say “It Sounds Like Tom Waits” / But I Can’t Hear It At All / There’s No Magic Spell To Help You Through This Shit / If You Can’t Sing Like The King / But You’ve Got To Try, You Gotta Try Something Else Instead / I Can’t Sing Like Elvis / Like Vladimir Vysotsky / I Can’t Sing Like The Russian Elvis / Baby, I’m A Bastard / And The Drunken Flight Is Cut Short In The Lines / The Same Things Will Fall To All But Some Lucky Bastards / The Wolf Hunt, It’s on / In The Corner Of The Street / I’ve Met A Few Who Were Bad-As-Hell / Well, Who Got Away And Who’s Still Growling Aloud / A Song For All Friends And A Song…… / “For The Earth Is Not Dead, Great Sorrow Has Just Made It Black!” / And Still I Wanna Sing Like Elvis / Like Vladimir Vysotsky / I Wanna Sing Like The Russian Elvis / Baby, How Would You Like It / If I Could Sing Like Elvis / Like Vladimir Vysotsky / If I Could Sing Like The Russian Elvis / Baby, They Would Not Like It / They Would Not Like It / Harasho! Ruk i ver!

Hävisin kilpailun. Olin pettynyt, sillä lähdin voittamaan. Lahjapaketin arpoi Webmaster, ja se lähetettiin Kanadan suuntaan. Myöhemmin Jarva kävi katsastamassa vastausten satoa, jonka seurauksena postiluukusta putosi levy ja juliste paria viikkoa myöhemmin.

  Viime huhtikuussa (2006) päätin mennä katsomaan TBLn keikkaa Helsingissä. Tarkoitukseni oli hankkia nimikirjoitukset julisteeseen. Tapoihini ei kuulu tämänkaltainen toiminta, mutta selvästikin tästä oli muodostumassa säännön vahvistava poikkeus. Ajoitukseni oli oikea, baariin astuttuani ja sopivan paikan etsittyäni alkoi kuulua hirveää meteliä käytävän perältä. Mitään dramaattista tähän ei liittynyt. Kyse oli takahuoneen ovesta, jonka joku oli halunnut välttämättä saada auki, ja oli potkinut, hakannut ja karjunut kunnes oli saanut tahtonsa läpi. Tilanne rauhoittui heti, en tiedä mitä mesoajalle kävi ja mikä oli hänen asiansa, mutta takahuoneen ovi oli nyt auki ja minulla oli juliste kädessäni, odottamassa nimikirjoituksia, joten hetki oli koittanut ja tilaisuuteen oli tartuttava. Mustaan verhoutuneena yritin säilyttää jonkinlaisen uskottavuuden arvostamieni rokkarien seurassa hetken viettäessäni. ”Terveisiä Pahasta Paikasta” kirjoitti Jarva julisteeseen ja sanoi minua pelimieheksi, mikä on mainittava kaikelle kansalle, eihän sitä joka päivä……..

  Noihin aikoihin olin alkanut kääntää Vysotskia suomeksi. Viiden kappaleen työstämisen jälkeen voin todeta pysyneeni suhteellisen uskollisena ’alkuperäistekstille’ (tai pikemminkin englanninkielisille käännöksille joista olen ammentanut), ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Tavoitteena ja punaisena lankana käännöksissäni on lyyrisyyden ja voiman säilyttäminen, sekä siirtäminen suomalaiseen suuhun sopivaksi – ensisijaisena mielessä on tekstin laulettavuus ja säkeistöjen yhteensopivuus musiikin kanssa. En osaa Venäjää. Uskon ja tiedän, että runoilijaa kääntämään tarvitaan toinen runoilija, käännöstyö ja vieraan kielen taitaminen ovat toissijaisia seikkoja.

KATKENNUT LENTO 

(säv. san. Vladimir Vysotski, suom. Antti Filppu)

Taidan laulaa miehestä jonka laulu jäi kesken / se raakana puusta otettiin / täytyy laulaa miehestä joka ei tiennyt / ei tiennyt hyvästä äänestään / ehkä kohtalo häntä vain hyljeksi ja antoi huonon onnen vainota / ja kitaran kielet eivät löytäneet sopivaa kappaletta / hän aloitti nöyrästi: ”do.....” / mutta ketään ei kiinnostanut / soinnun alku jäi niin heikoksi se hävisi lopulta kokonaan / koira haukkui ja kissa hiiriä takaa ajoi / naurettavaa se on naurettavaa / ei annettu näyttää taitojaan / ja viiniään maistaa ei edes / ei ehtinyt ollenkaan / hän valmistautui väittelyyn ja oli niin hidas alkamaan / että hänen sielunsa läpi virtasi hikenä suoraan läpi ihon / ja kaksintaisteluun kun ryhdyttiin / hädin tuskin päästiin hyökkäykseen asti / hän oli vasta paikkansa määrittänyt / eikä peli ollut alkanut / tietää kaiken hän oli vannonut saada muttei paljoa tietää saanut / eikä hän saanut kasvaa huippuunsa / ei löytää syvyyksiä tai kuilua / ja rakkaalleen sille ainoalle / hän ei ehtinyt rakkauttaan antaa tarpeeksi / naurettavaa se on naurettavaa / hän kiirehti mutta aivan turhaan / ja kysymykset jäivät ilmaan / vaille vastauksia ne ovat vieläkin / eikä yksikään sanani ole valhetta / hän oli uskollinen omalle tyylilleen / ja lumeen kirjoitti riiminsä / vaikka hanki sulaa hanki sulaa aina pois / silloin satoi lunta / ainakin hän oli vapaa lumeen luomaan / ja suuret hiutaleet kesken juoksunsa hän vangita yritti huulillaan / rakkaansa luo hopeavaunuilla hän ei koskaan ehtinyt / ei ollut aikaa hyppiä ei lentää ei juosta kunnolla / päästä karkuun / hänen tähtimerkkinsä härkä luisteli pitkin linnunrataa / naurettavaa se on naurettavaa / kun hetket käyvät vähiin aika loppuu / yksi asia vain se riittää ja koko lentue hajoaa se hajoaa ja hajoaa / ja naurattihan se nauratti teitä kaikkia ja minua myös / kuin hevonen täydessä vauhdissa kuin lintu kesken lentonsa.... ketä syyttäisi?

Jokainen meistä on jo lähtökohtaisesti syytön ja syyllinen. Vaakakuppi kallistuu puolelta toiselle ja oikeutta käydään puolin / toisin koko ajan. Siksi täytyy itse kunkin ”yrittää pärjäillä” parhaansa mukaan. Kuulitteko!?

A LOSER WINS (excerpts from TBL forum, 2005) / AMF: "I should win because I don't have any god damn money to buy that Place Called Bad and I have all the other records of this extraordinary league of g-men. And because I am always pissed (off, on, in / out whatever), and I am always broke, and I'm pissed and I'm broke. And because you fucken Jarva Bastard stole my idea for a song, about bastard's difficulties of getting thru. Now I'll have to change the title of that song of mine, and it's your fault. So it would be just fair (and foul) to give this one lousy beggar a helping hand and a chance to get to hear some of the new sanguinary blues you have composed. Otherwise I'll just have to stick to the Muddy Waters collection from that Johnny Winter era, end-of-seventies kind of groove. And that ain't bad, but it ain't always "good" either to listen to the same old song every day, you know....... "

"A bonus winner has been handpicked by Taneli Jarva himself. The user called AMF should immediately contact me via e-mail so we can send you also a special prize package."

A PLACE CALLED BAD rated on a scale of 0-10 beers. AMF: "'I'll give 8 out of ten beers, even though I don't think this is the kind of album that should be weighed like that (don't know if any album is....). It is good, not "bad". Some of the songs opened up right away, some of them insisted some more volume and some repeated listens before the groove and the doomsday blues started rolling. Best album from this league since Ichor? Hard to say, all albums have their own pathways and their own sounds. Lyrics got it all right, this Kaurismäki-Johnny Cash styled sense of pity and compassion for the wrecked and the worn out ones is something that the music pissness needs, methinks Ichor was a perfect album already but it didn't have the same amount of durch Mitleid wissend as this one has (and Ichor is one of the best "popular music records" ever made in Finland, its only serious problem being the loss of pity!)."

The Moves I-VII

Dressed rehearsal rags called Thirst (or Antti Filppu and Ilkka Kosunen) performing at the secret White Room in December 2007, on their initiative concert, for an audience of one male and one female. There were many songs chosen, from Leonard Cohen and Hank Williams to Agustin Barrios. Johann Sebastian Bach's Chaconne was played as an encore. The mic was well plugged in fair trade Oke banana box.

It seems we / I have used various and popular cult(ure) forms such as "bands" etc in a way and with a content that is perhaps more related to the philosophy and history of the so-called high, contemporary or even performance art. Pop culture is less than 100 years old, and its time has gone already. The high culture began to lo[o]se in the sixties as is well documented (there are many quotations for that, but for historical reasons I will refer to Leonard Cohen, who sang about the sixties and the changing of poetry into pop songs - now, in the 21st century, it has all begun to change into something else). It is common knowledege that "high" and "pop" cultures have lost their borderlines long ago and the world is full of various crossover works having characteristics from both. But in our / my work(s) we / I have been dealing with some of the underlining themes behind a common thread that is found everywhere.

What I am referring to is "quite simple and rather too complicated" at the same time. And no one has a copyright to these themes. For lack of a better word and to honour performance artists like Joseph Beuys (and our own DIY-master, Erkki Pirtola), here I have decided to call these works of art, simply, THE MOVES, in no particular order:

I) THE FIRST MOVE:

THIRST & The Great Never Heard Of TOUR 

(Secret White Room 2007 - Hamina Tattoo 2014)

Document / Site "Almost a Lover for Leonard Cohen"

(In pop Cult form, see Vaaka)

II) THE SECOND MOVE:

THE NAMELESS, THE YOUNG MEN

Document / Site "Handmade rock art"

III) THE THIRD MOVE:

OMNIUM GATHERUM (late 2000 - early 2006)

Document / Site "Wastrel coming home"

IV) THE FOURTH MOVE:

YE COLD HANDS: THE HOMECOMING

Document / Site "Ye Cold Hands: The Homecoming"

(In Outlaw booklet form, see Vaaka)

V) THE FIFTH MOVE:

VIRTA ZINE (Alternative journalism)

Document / Site "Virta-lehti"

VI) THE SIXTH MOVE:

SHRINES (Educational ambient)

Document / Site "Akritas 2007"

VII) THE SEVENTH MOVE:

LYRICS / FLOR & BLANCHEFLOR

Document / Site "Mythic poetry"

So, the MOVES have been social in one way or another, and this is only my point of view. It may not concern the whole project or band itself. By the same token, it does not prevent me from stating this. And the social sculpture of Beuys is very much and always a part of it, we are individuals and social beings in a spiritual reality. I still owe my gratitude to everyone responsible. You made it real for me, and I have made these themes for you, too. Forgive me, if this doesn't sound right. But it's the truth, and nothing......

I have to confess the traditional forms of "performance art" have never appealed to me that much, I have been more interested in the hidden meanings and spirit (or structural side). And these MOVES have needed years or even decades to be formed. They have taken place in a historical way, not so much as a performance that happens in a certain place at a certain time. In a sense, this is what makes them new. THE SECOND MOVE has needed over 20 years (with only a handful of events / gigs and three or four "records" to be heard, but it has been an ongoing process with quite visible results as well). Some other MOVES have been done in 5-7 years. They have needed a series of points or events to unfold "historically", and this unfolding may have happened through single "performances" that resemble contemporary art / popular culture. THE FIRST MOVE is a bit like that. Then there are more literal MOVES that have been made in and for the literary circles. With these words, I am merely stating what has actually happened (and everyone could see for themselves what has been said before in interviews etc - like these apologies, everything moves in the same flow, at least, well, more or less?).

I MOVE: Where does "live performance" change into something else, or the other way around? The questions about (un)officiality, audience / performer etc. From a concert played for birds and rabbits to performing on a real music festival, and everything in between. The Russian bard culture versus the American pop culture. These are also anthropological questions and problems.

II-IV & VI MOVES: Where is the line in-between "a real band" and a musico-philosophical project, and why? How about the changing of band names, constantly, in order to prevent any kind of success in the material sense of the word? Or, could there be other reasons for doing that? What does it all mean, and where does it lead us? There are also numerous other questions and themes concerning these bands / projects (about staging and music theater forms, disco dancing in death metal etc), as[s] documented in the MOVES II-IV & VI.

V MOVE: This move concerning our Virta culture magazine is debatable and questionable, but it could be mentioned here, nevertheless. There may be different views about the whole project, but the same thing applies to all the bands as well. So, I have been part of this (together with Mikko Nenonen, Matti Rautaniemi and Tuukka Vartiainen, and many others), and my role has changed during the years. The idea and the name "Virta" came up in a conversation I had with Olli Koski already in 2000 (he invented it, and yes, he is the legendary economist). Where is the line between "true" and "false" journalism, and why?

VII MOVE: This one is the only quite literally conscious art work, and it has taken a lot of time, even more of strength, and most of whatever little money there ever was. Yes, I am exaggerating now, and purposefully so. Lyrics / Flor & Blancheflor was published in full colour with a real Finnish ISBN code, in 2013/2014, and it is the only Vaaka book officially available through internet (see AdLibris, Amazon etc). The price is close to terrible, and unfortunately I have not been able to decrease it. But the statement is what counts: where is the line between a real (published) book and something else, and why? For there are three different levels in Lyrics: 1) the handwritten original manuscript 2) the traditional printed bookform and 3) the electric, free copy. What is the line to be crossed, where a book becomes "real"? (Cf. in the old times all books were made by hand and they were single copies, and now we are living in a world where the printing machines have become antique - does not this open a new question concerning the origin and the birth of the BOOK itself?). I have also tried to promote handwriting as a therapeutic or pedagogical method. The Finnish Cultural Foundation has supported the making of this MOVE.

Writing it down for you, like it or not

This picture was taken by myself, sometime between the fall of 2008 and the rise of 2009, in Alppila. We lived in a small cave on the ground floor. It was really halfway inside the rock, below the street. The bookshelf shows you many of those introduced in an earlier post (see January 2008), but also some books not mentioned before. Like The Book of Sophia ("Sofia"), begun in the summer of 2007, and still not quite finished. Or The Book of Goetheanum from 2008, which I have kept waiting. In the middle of the back row, with black covers, is The Book of Angels & Men ("Enkelit ja Ihmiset"), brought to me by Jussi Matikainen from Old Riga in 2005. It was ready before Easter 2010. And on the left, front row, the small book lying there, called The Book of Koli, was thrown away in 2011. I have saved the notes elsewhere. Below it, one can see another very small Book, named after Patmos. I bought it in Tallinn just before our visit to Greece in 2007, and it worked as a travel note book. From September to October 2007 I also used it as a note book on a lecture series. After graduating from the University of Helsinki (the department of cultural anthropology) I began another kind of study, or actually, continued on a path I had found long ago, before even getting into the world of anthropology. The questions I had been asking since the nineties were making way, with some answers, to many new questions................................

O chosen love, O frozen love

O tangle of matter and ghost

O darling of angels, demons and saints

And the whole broken-hearted host

Gentle this soul

-L.C. / The Window

  

The esoterical themes may sound radical and looney-tooney, but I have tried to maintain a scientific and even sceptic (in the good sense of the word) approach to the topics. It is an unfortunate truth that these themes have been neglected and despised in the official scientific fields of research, and no good will come out of that. Many bad things have already happened because of the attitude problems in the academic world. It is crucial that honest research is being done also concerning the spiritual. But I still have faith in the old-fashioned humanist tradition, too, at least if it is understood in a certain way. The questions are there, and they are truthful as can be. For the real answers, there are no standards in any of the official sciences today. We need to save these quest(ion)s for the centuries to come.

"Years ago I made the last changes to a certain book (Parsifal ja Klingsorin Maaginen Puutarha, 2007). But I still found myself editing. All through the years I had been finishing the work every once and in a while, trying to get it all together, including a few quotes to the original sketch (that could be found in the library of Helsinki university in one copy). But the version published in 2013 is still the same book, with some details and lines added or cleared out. If you want to buy / see the text, go to Vaaka bookstore (and my own KAFENEION archives). Available in Finnish only. But there are many long quotes in English, so one can try to guess what it is all about. Still, I wouldn't recommend the book to anyone, Finnish speaking or not. It is a crossover of anthropology, aesthetics (philosophy), comparative religion, anthroposophy and new age. I have notes and fragments for an English essay on the same subject, to be published later. Or maybe not, who knows."

(All these texts were written earlier, but moved here to replace other fragments gone, like it has been with so many of them during these years.)

Valvojan Rukous, Vanhoja Runoja

Kuvan maalasi / otti Laura Vilva. Täydellinen "Steiner-vaikutelma" syntyi vahingossa, sillä kuvan värit muuttuivat ikkunan ja kameran yhteisvalotuksen ansiosta. Alunperin hieman persikan sävyjä muistuttava kirjan kantta varten tehty taustamaalaus muuntui hetkessä persikankukan väriseksi, joka soveltuu ehkä paremmin ilmentämään niitä pyrkimyksiä, joita minulla oli teosta kirjoitettaessa. Seitsemän ja kahdentoista vuoden takaiset muistikirjarunot asettuivat paikoilleen hitaasti ja (epä)varmasti. Viimein kesäkuussa 2014 sain tekstit oikoluettua ja lähetettäväksi kustantajille. Kukaan ei halunnut julkaista teosta, mikä on varsin ymmärrettävää. Vanhoja Runoja on erikoinen kirja, jopa siinä määrin, että sitä olisi kuitenkin parasta lukea (myös) paperille painetussa muodossa. Tekstitiedostoa viimeistelyn eri vaiheilta on ollut saatavilla ilmaiseksi, mutta kuten opettajani Ulla Ahmavaara Snellman-korkeakoulusta totesi, Vanhojen Runojen lukeminen ruudulta jättää tietoisuuden enemmän pintatasolle. Varsinainen ja perinteinen kirjamuoto auttaa ehkä pääsemään syvällisempään yhteyteen, aihepiirien ja (epä)mukavuusalueiden vaihtuessa. En ole aiemmin kirjoittanut tämän kaltaista tekstiä; olen lähestynyt joitakin teemoja ikään kuin....

  Teoksen ensimmäinen versio julkaistiin Vaakamerkin kautta marraskuun alussa 2014, toinen versio Antin päivänä jne. Missä vaiheessa kirja ylipäätään "todellistuu"? Olemme astuneet jo uuteen aikaan mitä tulee julkaisemiseen ja kustantamiseen. Siinä on myös jotain vanhaa mukana. Käsinkirjoitetut teokset aloittivat koko "kirjakustannusalan" kauan ennen keskiaikaa. Ala on vain muuttunut vuosisatojen varrella. Nyt näyttää siltä, että se on jälleen perustavanlaatuisen muutoksen keskellä. Olen kiitollinen saadessani todistaa tätä murrosvaihetta omakohtaisesti ja itse siihen osallistuen. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kohtalon sanelemat ehdot ovat usein johdattaneet uusille poluille, avaten uusia näköaloja. Haluan painottaa tätä puolta asioista, sillä helposti saattaisi tulla aivan toisenlainen kuva tekemisistäni ja tarkoituksistani.

Vanhoja Runoja sisältää viitteitä henkisen tiedon alkeiden ymmärtämiseen, sekä niihin keskusteluihin tai kiistelyihin joita vasta sen jälkeen voidaan totuuden nimissä käydä. En kuvittele tietäväni paljoakaan. Tiedän kuitenkin, ettei näistä aiheista puhuminen tai kirjoittaminen ole suositeltavaa, ellei ole ymmärtänyt eräitä lähtökohtia. Olen esittänyt sellaisia sadun- tai unenomaisen keskustelun muodossa. En väitä, että teoksessa olisi mitään ihmeellistä tai erityisen tärkeää. Lähinnä viittaan sisäiseen tilaan, jossa henkiset aihepiirit ylipäätään voivat avautua ihmiselle. Ne ovat luonteeltaan senkaltaisia, ettei niitä voida lähestyä kuin hartaalla, kunnioittavalla ja avoimella mielellä. Tänä päivänä sellaisen mielenlaadun saavuttaminen on hyvin vaikeaa (tulematta hölmöläiseksi, mikä estää asioiden ymmärtämisen yhtälailla). 

Tämän kaiken saarnaamisen jälkeen on muistettava kirjani olevan "fiktiota kehyksissä": se on ennen kaikkea (kokeellista) runoutta, joka toteutuu Hölderliniä mukaillen, kun "olemme olleet keskustelu[ssa]". Vai onko teos ensimmäinen suomalainen dialogiromaani (se on kirjoitettu vuosina 2002-2008). Kuinka paljon ylpeyttä ja turhamaisuutta vaadittaisiin, ennen kuin se huomataan. Vai onko minun seurattava kirkkoisien esimerkkiä parhaan kykyni ja voimieni mukaan. Nämä ovat hyviä ja typeriä kysymyksiä, joita olen itselleni ja puolisolleni esittänyt. Hänen syytään tai ansiotaan joka tapauksessa on, että yritin saada kirjaa julkaistuksi (ja lopulta toin sen julki omalla tavallani). En pelkästään omasta puolestani olisi koskaan uskaltanut tai halunnut sitä tehdä. Niin hullu en sentään ole, vaikka olenkin mahdollisesti jälleen epäonnistunut.

"Katariinan kirkko Tukholman Södermalmilla Pyhäinpäivänä. Kuljettuamme ensin Swedenborgin jalanjäljissä Upsalan Tuomiokirkkoon asti, palasimme kaupunkiin, jonka mukaan Gary Lachman on antanut hänelle arvonimen The Magus of Stockholm. Katariinan kirkosta löysimme Martin Lönnebon rukoushelmet Frälsarkransen ja niiden käyttöoppaan englanniksi. Se alkaa Kreikan saarilta ja noudattaa pitkälti alkuperäistä kreikkalaista rukousnauhaperinnettä, tosin moderniin ruotsalaiseen tyyliin sovellettuna, vapaasti ja yksilöllisesti, kirkollisten oppien raja-aitojen tuolle puolen ulottuen. Yllä olevan kuvan otti Laura Vilva."

Sitaatti on peräisin vuodelta 2014. Swedenborg on tullut tunnetuksi myös kahvimieltymyksistään. Hänen sanotaan juoneen kahvia koko ajan, mustana ja sokerin kanssa, Hornsgatanin asunnolla ollessaan. Ehkä jatkuva yliannostus osaltaan auttoi pääsemään tilaan, jossa näyt saapuivat. Vaikka onkin tosiasia, että kahvin juominen terävöittää ajattelua ja saa mielenliikkeet kohti fyysistä, liiallinen määrä voi aiheuttaa paniikkihäiriön ja ahdistuksen kaltaisia olotiloja, näin johtaen myös kynnyskokemuksiin. Sinänsä kahvilla ei kuitenkaan ole osuutta keskusteluihin enkelten kanssa. Tosin, jo keskiajalla etiopialaiset munkit valvoivat kahvin voimalla koko yön kestäneissä Jumalanpalveluksissaan.

The Temple of the Grail

The boardgame was designed by Antti Filppu and made by Veijo Pekkola in 1999. The (un)finishing lines were drawn in December 2006. I have tried several different rules for the game during the years. But it seems "the Temple of the Grail" will not be played at all. The whole point was the creation process itself, to have the style of chess and the romance of chivalry in it, reminding of the child's imagination and the adult's taste as well. References to the tradition of sacred geometry are all too visible, but they were not all meant to be there, initially. And the same could be said about the crossroads on this wood, the different views on the Grail theme that can be seen by those "who have eyes to see". 

  Straight lines form gateways, while the circle has been squared. There are 22 letters or numbers in the sides, with the first and the last interchangeable in a way. This makes it compatible with the Greek ideas concerning 21/3 year phases, the Hebrew alphabet and the Tarot system as well. Choose your own. It works together with my collection of poetry, Flor & Blancheflor. See the Lyrics for more pictures of the boardgame.

   My little sister brought me the knight in the middle of this picture (in the nineties already), and I can't forget but I don't remember who said the figure is not a man but a woman. And not just any woman, but the Maid of Orleans herself, Joan of Arc. Pictures taken by Antti Filppu. Below is the master of geometry himself in 2007.

Master Pythagoras of Samos, who "neither affirms nor conceals but indicates" like the Delphi's Oracle, and "who handed down to us the tetraktys (1+2+3+4), containing the source and root of eternal nature". For the Harmony of the Spheres is "the bond uniting gods and mortals". (See Carmen Aureum, or J.Thom's Pythagorean Golden Verses).

  "Few understand the deliverance from their troubles. Such is the fate that harms their minds: like tumbling stones they are borne hither and thither, suffering endless miseries. For a deadly innate companion, Discord, has injured them unawares. This one must not promote, but withdraw and flee from it. Father Zeus, you would surely deliver all from many evils, if you would show all... "

  "But take courage, for mortals have a divine origin, to whom Nature displays and shows each sacred object. If you have any share in this, you will master what I command you by means of a thorough cure, and you will save your soul from these sufferings."

-excerpts from The Golden Verses

On the Way to Sophia / Pyhä Viisaus

Kallvik area in Vuosaari is also known as "the Miami of Finland", because its architects went to Florida to take influences and to learn some lessons in city planning. Many of the streets and houses actually do remind a bit of Miami style, with the pastel shades and everything. But Kallvik hides another kind of reality, too. These pictures were taken by Antti Filppu on a romantic stroll in 2013.

Kallvik used to be the place where SuomiFilmi came to shoot many of its nature scenes. Situated by the end of a metro line, reached after a short walk, there is a haven waiting for the city pilgrim who makes it this far. Beginning at the strange-looking Black Stone's Park, one will see how the scenery changes with every step, slowly, to a different kind of atmosphere. Finally, there is a forest path with old and tall pine trees and a beautiful seascape, not unlike the ancient Byzantine paths found in the Greek islands. Kallistos Ware told us a few years ago on his visit to Sophia cultural centre, that "who ever does not love trees, does not love Christ", quoting once again his old teacher, saint Amphilocius of Patmos.

Kulttuurikeskus ja kokoushotelli Sofia sijaitsee Vuosaaren Kallvikissa. Hagia Sofian kappelin lattia on peräisin Helsingin Taidemuseon seitsemän vuoden takaisesta ikoninäyttelystä. Kuviot noudattavat Kreikan Athos-vuoren luostareiden vastaavia. Kävin tammikuussa 2007 kaksi kertaa Tennispalatsissa Pyhän Vuoren ikoneita katsomassa. Vuoden 2000 maagisen William Blake -näyttelyn ohella se on ollut ihmeellisintä ja koskettavinta, mitä Helsingin museoissa olen koskaan nähnyt.

Pyhä Viisaus, Hagia Sofia, on nimetty Konstantinopolin / Istanbulin esikuvan mukaan, ja liitetään ortodoksisen kirkon piirissä erityisesti Kristukseen. Historiallisesti maailmalla hämmennystä ja erilaisia tulkintoja osakseen saanut "Viisaus" on yhä herättänyt keskustelua siitä, mihin sana todellisuudessa viittaa. Kreikan Sofia nähtiin jumalattarena. Heprean Chokmah kertoo Isän viisaudesta, joko sananlaskujen mukaisesti tyttärenä tai kirjaimellisesti saavuttamattoman "isällisen sanan" virran muodossa; viittauksissa ilmenee mystinen yhteys 10. ja 2. sefiran välillä, sekä erilaiset tulkintaperinteet rabbien keskuudessa, mikä kuvastaa todellisen juutalaisen esoteerisen perimätiedon laajuutta ja syvällisyyttä. Myös ortodoksiteologiassa on ollut monenlaisia käsityksiä. Sofiaa kuvattiin naisellisena enkelihahmona alla olevassa ikonissa, joka on kopio alunperin ilmeisesti vuonna 1674 maalatusta karjalaisesta Jumalan Viisaus -ikonista. Kristus on Sofian yläpuolella. Voidaan viitata "Kristuksen Sofiaan", joka ei ole asiayhteydestään irrallaan. Kuvat Antti Filppu.

Viime vuosi(satoi)na "vaihtoehtopiireissä" on puhuttu Sofiasta kokonaan Kristuksesta erillisenä hahmona, jolloin jumalattaren itsenäistä ja esi-kristillistä kulttia on haluttu korostaa. Usein unohdetaan Kolminaisuuden olemukseen liittyvä tulkintaperinne. Toisaalta Pyhän Hengen "naisellisesta" luonteesta, samoin kuin Vapahtajasta sukupuolikysymysten tuolla puolen, on olemassa hyvin perusteltuja teologisia näkemyksiä. Niin ikään Isä-Jumalan määritelmästä on sanottu (esimerkiksi Kallistos Ware teoksessaan Ortodoksinen Tie), ettei se liity seksuaalisuuteen tai muihin inhimillisiin ongelmiin, vaan on pikemminkin "tekninen termi", joka on ihmisille annettu ylhäältä, syistä joita emme täysin osaa selittää. Kyse on jumalallisista mysteereistä, joita ei voi lähestyä arkirationaalisten käsitteiden avulla, riippumatta siitä mihin itse uskoo tai on uskomatta. Sydäntäsärkevää onkin huomata, miten kauas kirkkojen hengellinen dogmatiikka on saattanut joutua uudemmista filosofis-henkisistä tieteen ja taiteen näkemyksistä. Harhaoppiseksi julistettu nk. sofiologinen koulukunta vei  ajattelunsa mielikuvituksellisten polkujen kautta. Pyhän Hengen ja Sofian yhteisistä piirteistä olisi kuitenkin hyvä puhua. (Uskontunnustuksessa mainittu Kyrios eli Herra tavallaan kaikuu myös toiseen enkelihierarkiaan kuuluvien olentojen nimessä Kyriotetes eli Herraudet, jotka tunnetaan "viisaudenhenkinä"; kansanomaisemmin ilmaistuna, herramaiset piirteet kohtaavat naisellisen viisauden tällä olemisen tasolla, puhumattakaan mystisen Pyhän Kolminaisuuden olemuksesta, joka on kaikkien hierarkioiden yläpuolella ja taustalla). Filosofian esoteeristen virtojen jääminen kirkollisten keskustelujen ulkopuolelle on lisännyt etäisyyttä jumalatarkultteihin, vaikka mahdollinen yhteys löytyi jo sata vuotta sitten. Kyse on mysteeriteistä. Ristiriitaa vanhojen ja uusien virtausten kohtalossa ei tarvitse olettaa olevan, vaikkei toinen ole halunnut tietää kristinuskon "mystisestä tosiasiasta" ja toinen on halunnut unohtaa "epäkristilliset" sofiamysteerit kokonaan.

                                        

Monta vuotta sitten, kun elin vaikeita aikoja elämässäni ja minut oli vallannut epätoivon mieliala, isä Teofilos rohkaisi minua kertomalla, miten vanha kokenut samurai opetti nuorta noviisiaan taisteluun:

Jos ajattelet voittavasi, olet hävinnyt

Jos pelkäät häviäväsi, olet hävinnyt

Jos kiinnität huomiotasi vastustajan kokoon, olet hävinnyt

Jos vähättelet vastustajan kykyjä, olet hävinnyt

Jos epäilet omia kykyjäsi, olet hävinnyt

Jos olet ylimielinen, olet hävinnyt

Jos olet pelokas, olet hävinnyt

”Mitä jää jäljelle?”, kysyt

Taistelu!

Keskity siihen!

René Gothónin kirjasta 

Tuntematon pyhiinvaeltaja.

Snellman-korkeakoulun hengessä

                        

Snellman-korkeakoulun päärakennus "Taidetalo" Helsingin Jollaksessa. Radikaalina vaihtoehtona aloittanut, usein hippi-liikkeen piiriin kuuluvaksi leimattu steinerpedagoginen koulutuskeskus perustettiin vuonna 1980, jolloin sitä kutsuttiin Henkisen kasvun Snellman-korkeakouluksi. Nykyisin siellä opetetaan mielestäni joskus liiankin varovaista linjaa noudattaen. Yhteistyötä on tehty mm. Tampereen yliopiston kanssa, mikä on sinänsä hyvä ja toivottava suunta tulevaisuutta ajatellen. (Kaikki kuvat Antti Filppu, lokakuu 2013.)

"Mutta olemme nyt kypsyneet avartamaan kokemuksemme, todellisuuden tajumme piiriä. Steinerin mukaan kehitys väistämättä kulkee siihen suuntaan, että yhä useammalla ihmisellä alkaa olla henkistä havaintoa. Näin lieneekin tosiasiassa tapahtunut, kuten näemme monista oireista viime vuosilta. Mutta tavallisen tieteen kannalta nämä ihmiset ovat vain psyykkisesti häiriytyneitä, 'tärähtäneitä'; siksi tarvitaan myös henkiselle tiedostamiselle pohjaavaa tiedettä näiden havaintojen ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Vasta silloin saavutamme ihmistä ja yleensä elollista luontoa koskevissa tiedoissa ja taidoissa samanlaisen todellisuuspohjan, kuin olemme luonnontieteen avulla saavuttaneet elottoman luonnon alalla. Tavalliselta yliopistotieteeltä jää sen menetelmien rajoitusten vuoksi tiedostamatta ihmisen ja maailman henkinen, yliaistillinen puoli, ja tämä puutteellinen tietoisuus käy ihmiskunnalle yhä tuhoisammaksi. Tarvitaan ihmisen syvempiä tiedostamismahdollisuuksia..."

-Reijo Wileniuksen alkusanoja Steinerin teoksessa Johdatus ihmisen ja maailman henkiseen tiedostamiseen (Tammi, 1972). 

 

Yläkuvassa kokonaan luonnonmateriaaleista rakennettu "Ekoateljee", jota käyttävät erityisesti kuvataidelinjan opiskelijat. Puitteet eivät enää voisi olla luonnollisempia ja taiteellisempia.

Ensimmäisen kerran kuulin paikasta toimiessani vuonna 2005 tutkimusassistenttina nuorten aikuisten uskonelämää selvittävässä projektissa ("Urbaani usko"). Useat haastateltavista puhuivat Steinerista ja Snellman-korkeakoulusta sekä Kristiyhteisöstä, mikä ei valitettavasti näkynyt tutkimuksen päätelmissä, ja se kiinnitti huomioni tuolloin. Itse löysin tänne kesäkuussa 2007. Yleisopinnoille menin kaksi vuotta myöhemmin - se on valehtelematta ollut parhaita aikoja elämässäni tähän asti. Syksyllä 2011 aloitin opinnot pedagogisella linjalla. Edessä olikin eri syistä johtuen huomattavasti vaikeampia päiviä. Vasta viimeinen opintovuosi (2013-2014) tuntui helpommalta ja mielekkäämmältä. Välillä olen ollut syvällä pimeimmässä helvetissä, pitkän työharjoittelujakson kääntyessä ehtoopuolelle tuntui kuin olisin riippunut ristillä. Sellaista elämä on. Kaiken kaikkiaan on turha pohtia, kannattiko minun tulla tänne vai oliko tämä ajanhukkaa, sillä oppia sai koko rahan edestä monessakin mielessä. Onneksi myönteisiä kokemuksia oli tarpeeksi, kielteiset on helpompi kestää ja muistella niitäkin hyvällä.

www.snellman-korkeakoulu.fi

Syksyllä 2009 avattu luomua ja biodynaamista mahdollisuuksien mukaan suosiva kasvisruokala Salvia, jossa on myös kolme luokkahuonetta. Täällä olen viettänyt paljon aikaa, sekä Ove Ekin vesivärimaalauskurssien että Eira Hernbergin tutkielmaseminaarien ja kirjallisuusopintojen parissa. Viimeisimpänä kevään 2014 kurssilla kävimme läpi Goethen Faustia (1-2) ja Dostojevskin Karamazovin veljeksiä, ja opin kaksi tai kolmekin merkittävää asiaa. Faustin mukaan niin kauan kuin ihminen yrittää hän erehtyy, mutta joka yhä uudestaan alati yrittää, hänet lopulta vapahdetaan. Dostojevski lisää tähän: tarvitaan myös katumusta (tai kuten kreikkalaiset sanovat, metanoia). Tämä on itäisen ja läntisen eurooppalaisen ihmisen risteyskohta, joka sopii hyvin suomalaiseen mieleen.

"Voidaan osoittaa että Steinerin tietoteoria jatkaa tietä, jonka aloitti Aristoteles ja jota ovat kulkeneet mm. Tuomas Akvinolainen ja Hegel, meillä Snellman. Kaikille näille ajattelijoille on yhteistä, etteivät  heille käsitteet ole pelkästään omaa tuotettamme; ne ilmaisevat myös itse todellisuuden toista puolta."

-Reijo Wileniuksen alkusanoja Steinerin teoksessa Johdatus ihmisen ja maailman henkiseen tiedostamiseen (Tammi, 1972).

The Swans of Ainola

"On the 20th of September in 1957, Jean Sibelius died. His 5th symphony was performed in Helsinki the same day. It had been his most beloved, and the one reminding him of 'a struggle with God'. The swans that had appeared to him while watching the sky in Ainola's garden gave a name to the main theme of the third movement, while he was still composing. There are two versions of the 5th symphony, and there are years between the first and the last. The famous Swan Theme is included in both of them, but while the original one is longer, the final version imitates the flight of those mythic birds in a more beautiful way." - From a note written and originally published in 2007

"I visited Ainola X.X.X.X years ago for the first time, and as some people have been joking at my expense, in all honesty have to admit I was moved to tears while standing in the garden and looking at the sky. The remembrance of the swans had stayed there and it approached me. Was this because I had somehow wanted it? I did not see them with my eyes, but I could feel them - written into that place's memory. Sibelius is among the three most important composers for me. I could listen to his symphonies without an end. And I still see the nature-mythic spiritual Finnish landscape when I hear that music."

Also, on the 20th of September, 1913, the laying of a certain foundation stone.

The Emptiness of Spirit

                         

A decade ago Spirits And August Light was released. The making of this record in August-September 2002 had been so painful, including terrible mistakes (like the style of bullshit vocals in many of the songs) I thought would never be forgiven by myself, the audience or the other band members. The reviews finally came during the early Spring of 2003, with Kerrang! giving us 5/5 (the first Finnish band ever to receive that honour) etc. For so much wrong there must be something right? 

  I wasn't into metal anymore. But I had been called in, literally (a phone call in October 2000), to do this thing. One theme on the album is Minne, or "courtly love", as they named it in the Middle Ages. I guess the old saying about love enduring every hardship and suffering all wasn't invented out of nothing. I can't blame the musicians or the metal scene demanding low frequencies and demons to come out and play. Who is responsible for the heavy load of X.X.X.X that would make the spirit of this record shine so strange, with Amor gone crazy, too. And who felt afire.

  Today I brought the old-and-broken disc (released by the late Rage of Achilles) down from the attic and put on my cd-player to give it a little spin. The guitar sounds are great, the riffs are well crafted and there is an epic atmosphere at times. But when the vocals are added, it becomes different. Maybe that was the recipe for the fine reviews and the reputation this record would slowly get. It was all because of human weakness and failure that it ended up sounding like this. Had we done what we were supposed to do, there would have been nice by-the-book ripping off. Had we succeeded in this, SAAL could have been a bombastic and fantastic one. Or maybe not. There were enough copycats in the business. And we had already made our own style and way with our power metal MCD Steal the Light the previous year. Why not continue doing something unique. After a maidenesque 5-piece it was time to give them a dirty piece of shit. Almost as if the band had changed to another. And this progress would continue on the next one, also. Years in Waste (2004) does have a sound of its own, and it is (not) the same band that made....

The lesson is, what makes an aesthetic work is the amount of love, even a small amount is enough to save the day in the end. You may not realize it at once, but it will get through to you as the years go by. The working title of SAAL was The Summer of Love, Rock N Roll & Death Metal, and we had plans to make a video with the drummer Jarmo Pikka wearing bahama shorts and drinking coctails in the sunshine, while me and Markus are driving around the streets of Kotka, looking cheesy and stupid, smiling like morons. That's the way it was meant to be in the note books. And when you look at the history of yesterday, that is how many bands would eventually make it. I can't say we invented this trend, but it was our idea and no one was doing it those times. I am talking about how things were in the so-called "death metal world" around 2002, for you to get it.

  In the spirit(s) of August all kinds of things were getting involved. I have heard many bad boys and girls like SAAL because they think it's evil. It is good if they like it. Certainly there is evil ("with vocals that lift them out of any black metal pit", said the Almighty press). There is also good, although it's not so easy to see, especially if you do not want to see it. Like it is with so many of us.

  And the fact is, despite a few raging reviews, no one was that interested in the band ten years ago. It would take a long time before SAAL actually hit the stores here in Finland. We were just losers who had failed to do a decent record. And I had carried a lot of shame for it all. Therefore, I almost quit the band in September-October 2002, because I really thought the failure was too much to bear. But in the end I could not let it be (like that). Slowly, the reputation of Spirits and August Light would become what it is nowadays. Where ever you may go, ti amo?

Kolin kansallismaisemaa

Kolilla 15. maaliskuuta, Lasaruksen lauantaina 2008. Etelä-Suomessa ei ollut lunta koko talvena, joten ensimmäisellä Kolin matkallani sain nähdä talven ensilumet, kevään jo tehdessä tuloaan. Kuvat Antti Filppu.  Alla on katkelmia Takojan numerosta 2/08. Kirjoitin esittelytekstini lehden toimituksen pyynnöstä. Johdatuksena sitaatti Uuden laulun Kalevalan esipuheesta: Eepostyötä aloitettaessa jo oli selvää, että kansalliseepoksemme tulee säilyä "varsinaisena Kalevalana". Se on mytologia-aineistonsa lisäksi suomalaisen folkloren ja riittiperinteen aarreaitta, kansanluonteen kuvauksen monumentti ja suomalaisen identiteetin keskeinen kulttieepos. Sen asemaa ei ole tarkoitus millään tavalla horjuttaa eikä haastaa sitä kilpalaulantaan minkään tiedon alueella. [....] kansalliseepos-Kalevala ja Uuden laulun Kalevala ovat lukueepoksia ja laulu niiden kohdalla tulee käsittää niitä lukevan tai kuuntelevan vastaanottajan sisäisenä, 'ihmisen hengen lauluna'. Varsinkin tämä uusi eepos tulee jokaisen kuulijan tai lukijan myös itse ajatella, ja liittää ajatustieto taiteen synnyttämään elämystietoon, jolloin kalevalakielellä kuvattu muuttuu 'uudeksi lauluksi' - Kalevan kieleksi jolla asioiden merkitykset avautuvat ja niihin sisältyvä viisaus pääsee virtaamaan ihmissieluun. 

"En tiennyt juuri mitään Forum Ursa Majorin perustasta, ennenkuin olin mukana perustamassa sitä. Tai tiesin kyllä, että kyse on myyttisen taiteen ja pohjoisten kansojen henkisen perinnön suojelusta, sillan rakentamisesta menneisyyden muodoista kohti tulevia aikoja. Mutten tiennyt uusien sisältöjen hahmottelusta ja esiintuomisesta. Kolin matka oli minulle itsellenikin yllätys."

"Olin aiemmin samalla viikolla kävellyt Helsingin keskustassa ja tavannut ohimennen Markku Maulan, joka kysyi minua mukaan päivän varoitusajalla. Yksi eurytmisti oli peruuttanut matkansa, ja siksi autossa oli paikka vapaana. Vastasin myöntävästi. Almanakassa ei ollut merkintöjä viikonloppua varten. Samana päivänä tapasin ensimmäistä kertaa Seppo Huunosen, joka ojensi minulle joitakin papereita liittyen F.U.M:in taustoihin. Matkalla Kolille minulle kerrottiin, että perustettavan yhdistyksen hallituksessa olisi vielä tilaa. Edelleenkään en tiennyt sen tarkemmin, mistä on kyse. Mutta minulla ei ollut mitään syytä kieltäytyä."

Luontokeskus Ukon auditoriossa oli taide-esityksiä, Forum Ursa Majorin perustamiskokouksen lisäksi (toimin yhdistyksen hallituksessa seuraavat kaksi vuotta). Kalevalainen kieli on jo itsessään musiikillista, ääneen lausuttuna siinä on parantavaa voimaa. Tätä asiaa ei ole ymmärretty nykytieteen ja taiteen piireissä laajemmin, eikä se ole minullekaan ollut helppoa. Lukuisat harhapolut ja kiertotiet on täytynyt kulkea. Joskus totuuden ymmärtää vasta jälkikäteen tarkastellen - se voi puolestaan antaa viitteitä etenemiseen. 

"En tiennyt mitään Uuden Laulun Kalevalastakaan. Riippumatta siitä, mitä itse kukin on mieltä teoksesta, sen olemassaolosta vaikeneminen julkisuudessa on käsittämätöntä. Ettei vain olisi osoitus yleisestä ennakkoluulottomuuden puuttumisesta ja ylimielisyydestä, jonka ainoana tarkoituksena on vartioida, että sillat pysyvät poltettuina."

"Minulla oli ollut jo jonkin aikaa eräs asia mielessäni (jota en tunnusta suoraan ottaneeni keneltäkään, vaikka siitä paljon puhutaankin): intuitio. Se oli ensimmäinen sana, jonka keksin istuessani syyskuussa 2007 Patmoksella ravintolassa muistikirjan kanssa, ikään kuin vastauksena Itselle esittämääni kysymykseen. Kyseisen sanan sisäistäminen ja ajatteleminen saattoi omalta osaltani olla jonkinlaista pohjustusta myös Forum Ursa Majoria varten, tai ainakin se sopii hyvin kuvaan."

 

Heinäkuussa 2008, Unikeonpäivän auringonnousua seuraamassa Ukko-Kolilla. Kylähullun ikuisti Matti Kuusela. Kirjaimet sauvassa: F U M. Olin jo aiemmin ottanut mäntysauvan maasta ja polttanut sitä kokossa, veden vihmoessa taivaalta. Keväällä 2008 kaiversin kirjaimet. Muutamaa vuotta myöhemmin palautin sauvan takaisin luontoon. 

"Miksei Lönnrotin ajoista voisi kokeilla mennä eteenpäin? Ja miksei laulua voisi jatkaa nykyajan tyylillä? Huunonen puhuu Uuden Laulun Kalevalan johdannossa Lönnrotin Kalevalasta Inspiratiivisen tietoisuuden ilmentymänä, erotuksena varhaisempien ja 'oikeiden' runonlaulajien Imaginatiivisesta tietoisuudesta. Myyttiset runot olivat ennen (mieli)kuvallisuudesta käsin laulumuotoon puettuja tarinoita ja loitsuja. Lönnrot teki niihin oman sisäisen ja ulkoisen matkansa, jolloin ne muuntuivat kirja(ime)llisempaan asuun ja alkoivat eepoksena elää uudenlaisessa tilassa. Huunonen vihjaa sisäisen laulun kehittymisestä, mikä tarkoittaa, ettei tarvitse laulaa ääneen vanhoja loitsurunoja, vaan jokainen voi itse omassa sielussaan opetella 'laulamaan' uudenlaista, äänetöntä hengen laulua. Tämä ei ole edelläkävijöiltä pois vaan päinvastoin. Se tuo lisää kokemusmaailmoihimme ja laajentaa niitä, kirjaimellisesti, ennennäkemättömiin suuntiin. Lönnrotkin voi hengähtää rauhassa hyvän työn jälkeen tietäen, että runonlaulamista on viety eteenpäin. Hänhän koki olevansa perinteen jatkaja ja toivoi, että myös muut jatkaisivat sitä."

"Itse olen ottanut mittaa myyteistä ja runoudesta koko tähänastisen elämäni ajan, ja huomaan suhtautuneeni aiheeseen tietyllä tavalla. Olen ajautunut kehittämään sisäisiä alueita, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, mitä kutsutaan Intuitiiviseksi tietoisuudeksi. Ikäänkuin minut olisi laitettu intuition alkeiskurssille, painiessani vuosikausia runon ja laulun maailmojen välisillä rajoilla, joskus äänen kanssa, mutta useimmiten hiljaisuudessa. Vähän kerrassaan uudenlainen sisäinen tuntuma on alkanut hahmottua. Tätä on vaikea selittää lyhyesti (tai selkeämmin), mutta koen sen liittyvän paitsi yllä mainittuihin teemoihin, myös oman ymmärrykseni tasoon – nämä teemat tuntuivat jo hyvin kotoisilta, kun niihin ensimmäisen kerran tutustuin. Tarkoitan vain sanoa, että ehkä jotain sellaista on kehkeytymässä, josta jokainen 'kynnelle kykenevä' voi tehdä havaintoja. Yhdenlainen havaintohan on jo se, että asia puhuttelee ja antaa näin aihetta kysellä peräänsä."

Kolme Kolinkävijää (heinäkuussa 2009): Seppo Huunonen, Sinikka Raunio ja Matti Kuusela. On ollut etuoikeus ja suuri kunnia saada tutustua Kolilla jo vuosikymmeniä vaeltaneisiin, 1990-luvulla perustetun kansallispuiston asiantuntijoihin. 

"Kyse on siis uudenlaisten myyttisten kulttuurivirikkeiden ja virtausten luomisesta vanhojen jatkeeksi. Ja kyse on niinikään mielekkyyden ja merkityksellisyyden säilymisestä ja varjelemisesta yhteiskunnassa, joka suurelta osin haluaa kieltää henkisten ulottuvuuksien olemassaolon mahdollisuuden 'virallisissa' selitysmalleissaan ja teorioissaan. Miten sillanrakentaminen voisi onnistua? Toisin kuin muotina on todeta, aika ei onneksi lopu vielä kesken. Eikä totuus siitä ennenkään ole muuttunut, vaikka kaikki sillat on ollut tapana polttaa. Haluan olla mukana viemässä eteenpäin näitä virikkeitä, vaikka samalla katselenkin asioita osittain ulkopuolisen silmin, ja henkilökohtaisesti pyrin pitämään monenlaisia, keskenään ristiriitaisiakin näkökulmia avoimena."

Light Divine

"Minä pyydän, ettei suuttuisi kukaan, 

jos kaikki ei mennyt mielenne mukaan, 

oli taitomme puutetta ainoastaan, 

jos rikoimme sanaa ja tapoja vastaan."

Arkkienkeli Gabriel (Tiina Laulaja) puhuu yleisölle pahoittelevan sävyyn, varmuuden vuoksi, Joulukuussa 2007 esitetyn Oberuferilaisen Paimennäytelmän lopussa. Tämä oli kuitenkin osa näytelmän virallista käsikirjoitusta.

The Medieval Oberufer Play "The Shepherds" was performed at the Michael Hall of Rudolf Steiner school in Helsinki, December 2007 (and again in December 2010 at the Snellman College). Me and Laura were asked to come along. I have to say this has been one of the highlights of my career, as the version here was not "another Christmas play".

It was real mythic theatre on a stage where something sacred could be felt or sensed. The atmosphere was beautiful, warm and heart-moving. This was a perfect way for me to approach the story itself, that otherwise seems so difficult. The post-modern culture we are still living in tries to keep the Door of Perception closed from us (with a similar dead end in the so-called Bible belt movements, those who want to open their "religion" in a fundamental way). It seems that mythic theatre is the key to this door, because it covers a wide space in "the collective unconscious", wide enough to touch the souls of the audience, each in their own way, without being subject to criticism in any of its guises, from irony or nihilism to God knows what else (and the dis-guises have been ever increasing in numbers, even more so lately).

"...Licht, das erwärmet 

die armen Hirtenherzen..." 

("...Light that gives warmth 

to simple Shepherds' hearts....")

-R.S. / The Foundation Stone Meditation

It is quite easy to lose sight of the level of consciousness myths have enshrined for us, and therefore it is necessary to remind people of its existence. Or at the very least that there is much more than meets the eye (at first or even second sight). In December 2007 I played a minor part in the role of Rufinus, the inn-keeper who doesn't welcome the strangers, for his guesthouse is already booked. Later I had a main role, as one of the shepherds. They are simple men who have compassion in their hearts, and so the archangel Gabriel appears to them in their sleep. (The events are from the Gospel of Luke, and somehow bring to mind some of the teachings of Buddha.)

In Oberufer plays all the actors form a kind of chorus resembling that of ancient Greek, and they walk around the stage and audience, while singing folkish tunes. These moments also work as a transition between the different chapters of the play. The effect is real and powerful, to say the least.

The inn-keeper's wife Servilus (Laura Vilva) and The Star Singer of the actors (Pekka Asikainen) fooling around with the Pentagram, the image of man's etheric shape. I am forever and deeply grateful to our Wagnerian from the Opera house, Pekka Asikainen, for giving me the chance to participate in this.

"Erwärme unsere Herzen;

erleuchte unsere Häupter;

dass gut werde, was wir

aus Herzen gründen,

aus Häuptern 

zielvoll führen wollen."

("Warm Thou our hearts,

enlighten Thou our heads,

that good may become

what from our hearts

we would found,

and from our heads direct

with single purpose.")

-R.S. / The Foundation Stone Meditation

"...Licht, das erleuchtet

die weisen Königshäupter.."

("...Light that enlightens

the wise heads of Kings...")

-R.S. / The Foundation Stone Meditation

Epiphany, 2010. The Oberufer Folkplay "Three Wise Kings" was acted out at the Michael Hall in Lehtikuusentie, Helsinki. It was the second time in a row, the first being played a year before. They were both unique, for different reasons.

The Magi come a long way, following the star in the heavens, known as the Hexagram (also the image of astral forces in man). The astrological story tells us that Saturn and Jupiter form a similar picture with their movements every now and then, and the wise kings knew about these esoteric dimensions. Around the time of birth described in the Gospel of Matthew there was a spectacular constellation taking place. The Magi went searching for their new-born Master Zarathustra. In the Oberufer play one of the kings refers to this astrological side in a clear but folkish way. The blue photos were taken by Petri Mikkola.

"Mitä auttaa kunnia, tahi kruunu, valtikka?

On kaikella loppunsa, kun tulee kuolema,

on kaikella loppunsa, kun tulee kuolema!"

The Austrian linguist and historian Karl Julius Schröer collected these medieval folk-plays near Bratislava, where the small village of Oberufer was located. There was still a German colony where both Protestant and Catholic people had been living in surroundings that were somehow untouched by the modern progress. Something of the unique, pure and authentic medieval German style had been preserved in their Christmas traditions. Schröer showed these Oberufer plays to his young student at the Viennese university, Rudolf Steiner, who would take it all very seriously (and eventually to the stage of Goetheanum). The founder of the Christian Community in Finland, Helmer Knutar, said plays like this are always contemporary and ever new, giving people a chance to re-interpret endlessly. So, these topics are never out-of-date.

In January 2010 I played the part of Joseph, but in January 2009 it had been my time to be the Devil. And together with my friend Herodes (Markku Maula), we gave them hell on stage. You wouldn't believe it by looking at the picture below, but the atmosphere was infernal, even so much that no one asked me to play the Devil again. I used a throat sound from the old school, for better or worse. I had heard about the way Steiner was acting out the role of the Devil, and this may have affected my behaviour. As it happened, it was not my intention to scare a child in the audience. But unlike The Shepherds, this is not a play for little children. Of course, after decades of Satanic imagery, none of our teenagers is going to be shocked by anything seen on stage anymore. Spiritually speaking, it was quite a show. I am not being that serious.

The make-up was done by a professional from the Finnish National Opera. Notice the medieval street-theater look. My mask had some resemblance to the corpse paint used in black metal (and I had the old black leather jeans and my worn-out, rotten boots left over from the ancient times). Had there not been a few "spiritual elders" present, I may not have dared to do this at all. There are no pictures or records of the play itself. And no electricity or machines of any kind were used (except the lights of course). Now you still wouldn't believe, and I'm just saying. You don't have to believe. But those who were there in the audience may disagree with you.

Another Pathetic Sailor & Xenia Oecumenica

Limnos, Greece, September 2009, photos and a few words by Antti Filppu, otherwise it's all Cohen's. And as(s) above, so below are some alternatives for the three verses and the middle chorus, most of it was written and arranged for Suzanne in January 2010. The old poets did this all the time, but there are differing views whether or not changing the verses for legendary pop-songs is a good or a bad idea. Either way I couldn't help it

And Christ He was a sailor, 

When He walked upon the water,

  And He spent a long time watching 

From His lonely wooden tower, 

And when He knew for certain 

Only drowning men could see Him, 

He said: "all men will be sailors, 

Until the sea shall free them", 

But He himself was broken, 

Long before the sky would open, 

Forsaken, almost human, 

As He sank beneath your wisdom 

Like a stone.

And you want to travel with Him, 

You want to travel blind, 

And you think maybe you'll trust Him, 

For you've touched His perfect body 

(Etheric) with your mind. 

The first lines were too much, I had to change them back to the way they were. Now Anne takes you down to her place near the crossroad(s), where you'll hear the trams go by..... 

Now Suzanne takes you down

To her place near the river

Where you'll hear the boats go by

You can spend the night beside her

And you think she's half-crazy

If that's why you want to be there

And she feeds you tea and oranges

That come all the way from China

And when you mean to tell her

You may have no love to give her

She leaves you with a longing

And she lets the morning answer

That all lovers will be chosen

Here Anne wants to meet you

Lovers dream with their heart-strings

"And she's wearing a young girl's face,

But it's years older than you are"

And the sun pours down like honey

On our Lady of Romance

And she shows you where to look

Among the blue eyes and the roses

There are many lonely hours

There are lovely, quiet mornings

They are leaning out for love

And they will lean that way for ever

While Anne leaves you longing

"This picture was taken in September 2007 on Paros, the village of Naousa. We were having a good time, and I would lose my heart for Greece. All the others were drinking cold frappe despite my warnings (as they were not professional coffee drinkers like me). But now I have chosen this photo to represent Xenia Oecumenica, hospitality concerning the whole world. The way I see it, ecumenia is not only about dialogue and co-operation within the divided Christian churches. For me it has to do with the whole world, as the word itself actually stands for. Between all religions and cultures, that is. I am aware that it's no good when trying to blend everything. This is not what Xenia Oecumenica means for me. Neither is it a synonym for perennial philosophy. There is the same spirit that made the old ecumenia. But this one is wider and more... Well, maybe you know what I am referring to. At least I hope so."

The quote was written and published here, then removed but it seems not for good. Maybe it was for the best, then. There haven't been too many journeys, perhaps that is the reason I am not ashamed to show off. I am not a traveller, like most of us. I am a tenderfoot, but I have walked, I have walked a-long....