Lisää vanhoja esseitä

Vuoden 2021 aikana sain kootuksi vanhoja esseitä, arvioita ja kolumneja julkaistavaksi kolmen teoksen muodossa. Hermeettisiä Kahvihetkiä, Ilmestyskirjan Kynnyksiä ja Esseekolumnit edustavat polkuni eri vaiheita ja tyylilajeja. Suuri osa ajastani varhaisten töiden parissa on vietetty "syrjäisillä seuduilla ja hiljaisilla vesillä" liikkuen. Tosin julkinen paine voi olla kovaa, mikäli aiheet ovat tulenarkoja, kuten asiani ovat usein olleet. Kymen Sanomiin kirjoittamani kolumnit edustavat itselleni alaa, jonka hallitsen parhaiten, mutta valitettavasti sellaiseen on ollut vain vähän mahdollisuuksia aiemmin. Kun kesällä 2021 kävi lopulta selväksi, ettei sanomalehteen enää voi kirjoittaa, sain kuitenkin luvan julkaista vanhat Esseekolumnit. Takojaan kirjoitin satunnaisesti vuodesta 2008 lähtien, ja 2020 viimeiseen numeroon saatoin julkaisukuntoon vanhan luonnoksen Ilmestyskirjan kynnyksiin liittyen. Hermeettisiä Kahvihetkiä sisältää hartaudella ja huumorilla viimeisteltyjä ja viimeistelemättömiä tekstejä eri ajoilta ja hyvinkin eri suunnista. Huomionarvoisena mainittakoon teoksen viimeinen luku, Fragmenteista kuvia uuden ajan kahvilakeskusteluja varten, joka oli oma osuuteni pahamaineiseen Väen Tunto -esseekokoelmaan. Teksti on eräällä tavalla  merkityksellisimpiä töitäni. Se sisältää teemoja, jotka olivat ja ovat edelleen ajankohtaisia - sekä väellä ja voimalla esiin otettuja, rivien väleistä nostettuja huomautuksia. Siksi kehtaan mainostaa, esseekokoelmahan jäi lähes täysin vaille huomiota ilmestyessään 2012, ja oli koko Idiootti -kustantamon suurin floppi. Kirjaa oli vuosien ajan turhaan saatavilla kaupoista, mutta painoksen mennessä poltettavaksi merkittävä osuus pelastui ja kappaleet ovat ehkä viimein löytäneet lukijansa. Oma tekstini julkaistaan uudestaan kustantajan luvalla.

Ilmestyskirjan Kynnyksiä käsittelee sellaisia ajankohtaisia ja ajattomia aiheita, joista on vaikea sanoa mitään täysin varmaa. Esitänkin lähinnä (kynnys)kysymyksiä ja uusia näkökulmia. Mukana on ulkokohtaista kulttuurikritiikkiä ja sisäistä, omiin tuntoihin perustuvaa tietoa. Emil Bock huomautti Vanhan testamentin alkavan myytistä ja päättyvän legendaan tai historiaan. Uusi testamentti puolestaan alkaa historiasta tai legendasta ja päättyy myyttiin. Antropologi Victor Turner puhui myyteistä alkujen, ei loppujen merkitsijöinä. Antroposofia sovittaa yhteen tieteellistä ja taiteellista "olemusta", sen pohjalla toimii samoja voimavaroja, joita löytyy uskonnosta ja mytologiasta. Olen ammentanut vapaasti näistä lähteistä. Puhe on myös asioiden, tapahtumien tai olemusten havaitsemisesta ja käsittämisestä ”suoraan hengestä käsin”, ilman kirjallisia tai muita perinteisiä viitteitä, joihin yleisesti nojaudutaan, kun yritetään uskotella ihmisille esitettyjen väitteiden pohjaavan todellisuuteen. Jokainen taiteilija, ajattelija ja oman elämänsä tietäjä tai profeetta on kutsuttu osallistumaan sen kokemiseen ja tutkimiseen, armolahjojensa ja kykyjensä mukaisesti. Teos on tarkoitettu vapaan hengen ideaalia kohti käyville. Huolimatta joistakin kannanotoistaan sekä aihepiirien äärimmäisyydestä johtuen tekijä painottaa erilaisille näkemyksille olevan paikkansa ja oikeutuksensa.

Lyrics / Flor & Blancheflor again

After seven long years, I finally changed the layout of Lyrics / Flor & Blancheflor (in 2021). It was first published on the Mythic Poetry site late in December 2010 (and during the following months). In October 2011 on Virta zine's 8th issue there were many of the collection's poems in print. The Chapter I Strindberg, Hölderlin & Celan was also published in the anthroposophical culture magazine Takoja in three parts (issues 3/12, 4/12 and 2/13), each with an essay dealing with some of the main themes. In 2013 most of the remaining poems were published in Virta zine's issue 9, first in digital form (January), and later in print (June). Early versions of Chapter IV and V were published in Virta zine's issue 3 already in 2004. Chapter III was released in 2000, as "the story that was not sung" and the lyrics of Pathways & The Flowery March. Only the Letters in May fragments (in Chapters II and VI) did not appear in print before.........

A friend mentioned the Lulu self-publishing company, and in autumn 2013 Lyrics / Flor & Blancheflor finally saw the light of day as a traditional printed book. I held a little party at my home in October (for a few beautiful guests and old friends, who played a part in it one way or the other). For a year I didn't touch the book at all. It would have been easy, but the themes and the lines had already been ground and roasted so well, that there was no point in going on for ever like that. However, in September 2014 I added a cursive font and a quote or two (for the first and the last poems), not really changing the letters, only their tone and surroundings. I tried to make the photos work for the poems, but I failed in the layout itself. And in the end of 2014, the book was approved for global distribution, which was an important milestone, but unfortunately the price was terrible. I could not affect this at all. And as the layout was a kind of (dis)aster, there was no way for the book to have what it needed. The good thing was that Lyrics / Flor & Blancheflor had some visibility, theoretically speaking, at least.

When the time came for me to take up this work again, I really tried to get it done right. The bad thing was, I had to quit all the distribution channels and let the old version go. But the good thing is the book now has the best layout it ever had. A few minor changes were made into the text (of The Beautiful Chorus, taken from a note book written in 2014, and old brackets for the Black Wine, too) to honour "the tradition". The price is decent once again. For a book with 112 pages in colour, to pay 20 euros (plus the infernal postage, of course) is not so bad. I would like to see some reviews after all these years, even though the collection is old in today's standards. But it is "mythic poetry", for Christ's sake, is it not?

Latin Lover Akademeia

(Epä)tieteelliset esseefragmentit yliopistovuosiltani 1999-2005 (sekä päättävä jälkikirjoitus toukokuulta 2007) ovat saaneet odottaa julkeistamistaan. Mikään oikea kirja ei ole kyseessä, ja kirjailijaa on sanottu anarkistiksi, vaikka samalla edustaakin hieman porvarillista mielenlaatua ja olemusta. Alkuperäinen otsikko Anonymous Anthropology, jonka olin keksinyt jo kauan sitten, piti lopultakin vaihtaa toiseen, sillä nykyaikojen salaliitot ja teoriat eivät antaneet muuta mahdollisuutta. Sinänsä, antropologian keskeisenä tehtävänä länsimaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa on "radikaali kyseenalaistaminen" ja kritiikki kaikkia vallitsevia näkökulmia kohtaan, osoittaakseen, että aina voidaan ajatella toisinkin. Qanon-liikkeiden ja yksipuolisten totuuksien aikana tämä tehtävä ei ole toteutunut ollenkaan, mikä on hyvin huolestuttavaa. En kuitenkaan halunnut lähteä tekemään asiasta X.X.X.X. Aikoinaan, kun tulin Helsingin keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon, suoraan lukiosta ja takki auki potkien ovet sisään, olin täynnä sekavaa uhmaa ja maailmanpaloa, mutta myös hyvin väsynyt. Lepäsinkin usein päärakennuksen Hiljaisessa Huoneessa, joka oli uskovaisille ja rukoukselle pyhitetty tila. Minut häädettiin sieltä pois kuin mustamaalattu lammas, kun kävi selväksi, etten rukoillut vaan pelkästään nukuin. Ja olinhan minä kirjoittanut vieraskirjaan Bathoryn One Rode To Asa Bayn sanoitukset ja epäasiallisia huomioita uskovaisuudesta. Soitin kappaleen antropologian johdantoseminaarissa (1998), osana ensimmäistä esitelmääni aiheesta "kuinka kulttuurit muuttuvat". Assistentti Ruohonen kiitteli tekoani vielä vuosien jälkeen. Tekstin viereen olin kirjoittanut: päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus.

Olkoon teokseni otsikko Latin Lover Akademeia. Yritin suorittaa latinan alkeiskurssia jo keväällä 1999, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muutamaa vuotta myöhemmin yritin uudestaan (2004), mutta se jäi suorittamatta. Kovinkaan monen kurssin kohdalla näin ei käynyt, ja voin kiitollisena vielä kaikkien vuosien jälkeenkin todeta, että otin ja sain kaiken mahdollisen irti opinnoistani. Maailmanluokan opetus ja sivistysyliopiston henki (sekä rahoitus ja ajan suoma työrauha) tekivät sen mahdolliseksi. Toki siihen vaadittiin oman asenteen ja työmoraalin jatkuvaa uudistamista. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui vuosituhannen vaihteessa, kun hevon- ja lehmänsontakuiluun pudottuani nousin sieltä ylös vastoin odotuksia, ja aloitin kaiken uudestaan. Hyvän alun jälkeen minut kutsuttiin samalla kertaa sekä siviilipalvelukseen (Aleksanterin teatteriin) että Omnium Gatherumin laulajaksi.

Lisää hankaluuksiahan siitä seurasi, mutta en kadu mitään. Kun palasin ruotuun kesällä 2002, minulle tarjottiin ulospääsyä helpoimman kautta. Sanoin haluavani opiskella tosissani, ja niin todella tapahtui seuraavien vuosien aikana. Ihmetellä täytyy, miten kykenin siihen kaikkeen. Toimitin (vuosina 2001-2003) ainejärjestön Väki-lehteä, toimin uusien opiskelijoiden tuutorina yms. Teimme OG:n ja TYM:in kanssa useamman täyspitkän ja muutaman lyhyemmänkin tallenteen. Viimeiset esseeni yliopistolle eivät asettuneet opiskelijoille tarkoitettuihin (eivätkä oikein muihinkaan) kehyksiin. Todettakoon vielä, ettei pituudeltaan yli 180 sivuista, sekä tyyliltään että sisällöltään vaatimuksista poikkeavaa ja erikoista graduani olisi ollut mahdollista toteuttaa, jos professori ei olisi osoittanut armoa minua kohtaan, ja ellei tilanteeni musiikkirintamalla olisi muuttunut.

Heikkona hetkenä on harmittanut, ettei uraton kehitykseni ole noudattanut perinteisiä malleja, tahattoman an-arkistisena ulkopuolisena on joskus ollut vaikeaa ja yksinäistä, vaikka puoliso vierellä olisikin. Ura yliopistossa jäi puolitiehen, samoin kävi useiden eri yhtyeiden suhteen, mikäli asiaa katsotaan nykypäivän vallitsevien ajatusmaailmojen läpi. Olen ollut monissa erilaisissa virtauksissa mukana. Epämääräiset legendat ovat tehneet oman osuutensa, joihin voisin todeta, että minultakin saa kysyä, miten asia oikeasti on, jos totuuden tavoitteleminen ylipäätään kiinnostaa. Tai ehkä olisi vain annettava olla.

Waldorf Henkeen

Kirjani Waldorf Henkeen kannessa on vesivärimaalauksia, jotka tein yleisopintovuodella (2009-2010) Snellman-korkeakoulussa. Teos on oma osuuteni steinerkoulun satavuotisjuhliin, sekä vanhan opinahjoni 40-vuotislahjaksi tarkoitettu. Julkaisu on vakiintuneen tavan mukaan "(epä)virallinen", eikä edusta sen enempää steinerkoulujen kuin Snellman-korkeakoulunkaan opetuksen linjaa tai näkemyksiä. Se on opiskelutöiden kokoelma, jonka tekstit on kirjoitettu vuosina 2009-2015. Kirjani ei myöskään ole nykyisen tieteellisen / kirjallisuuspiirien ajattelun mallien mukaisesti toimitettu, vaan lähinnä ulkomuodoltaan eli taitoltaan hiomaton tee-se-itse -rakkauden työ, jonka sisältöihin ja tekstin eri sävyihin voi silti rauhassa vapaasti tutustua. Osa kappaleista on tehty nopeasti ja hätäisesti, kuten opiskellessa usein saattaa käydä. En ole muuttanut tekstejä toisenlaisiksi jälkikäteen. Kirjassa on kaikesta huolimatta vähän asiaakin, josta puolet painaa enemmän, toisen puolen sisällöissäkin toivottavasti häilyy edes jonkinlainen helmi tai sanojen arkusta löytyvä aarrekartta, jonka avulla voi jatkaa omalla tiellään etsimistä. 

Teos kunnioittaa myös vuonna 2016 edesmenneen kansantaiteilijamme Erkki Pirtolan muistoa. Oli suuri ilo saada tavata hänet useampaan kertaan. Kävimme hedelmällisiä keskusteluja kahvin ja tupakan ohessa. Erkki Pirtola kuului Snellman-korkeakoulun perustajiin, ja piti siellä kuolemaansa asti taidehistorian kurssia. Pirtola kertoi, miten tärkeää hänelle oli toteuttaa itseään koulussa, jonka perustuksia hän oli ollut luomassa. Oppilinjaukset ovat muuttuneet joskus edes takaisinkin vuosien aikana. Kirjassani mainitaan ohimennen joitakin esimerkkejä. 

Ehkä tämänkaltainen ei-mitään-genreä edustava teos kykenee lähestymään teemoja, joiden käsittely virallisen akateemisen keskustelun puitteissa olisi ollut mahdotonta. Opiskelutöiden painoarvoa ei ole mahdollista vertaisarvioida missään mielessä, teksteilläni ei ole käytännössä mitään merkitystä siinä suhteessa. Samalla ne voivat avata ovia uusiin näköaloihin. 

Tarkoitukseni ei myöskään ollut astua opettajankouluttajien varpaille tai nenille. Varmuudella voin sanoa kirjan olleen tekemisen arvoinen, uskallan mainostaa ehkä lukemisenkin arvoiseksi. Kokoamiseen liittyi vaiheita, joista on mainittava. Kun syksyllä 2019 sain ensimmäisen luonnoksen lähes valmiiksi, tiedosto kaatui liian suurena (käyttämäni ohjelma oli alkeellinen, eikä soveltunut kuvien käsittelyyn). Ajattelin tuolloin, ennen Reijo Wileniuksen poismenoa, että ehkä niin oli tarkoitettu, ja painatin kirjaa vain itselleni muistoksi. Kun alkuvuodesta 2020 kävin Stuttgartissa ja näin alkuperäisen koulurakennuksen paikalla työmaan, mielessäni heräsi uudelleen kirjan toteuttaminen julkiseen käyttöön. Kotiin palattuani avasin tiedoston ja jälleenrakensin teoksen. Viimeistely jäi puolitiehen, kuten edelliselläkin kerralla. Saatuani luvan Uuden laulun Kalevalaa koskevaan tekstiini liittyen, päätin julkaista Waldorf Henkeen kirjani heti maaliskuun alussa 2020, kun se vielä pysyi koossa.....

Vanha vertaus tupakasta pitänee paikkansa tässäkin, poskisauhuja poltellessa Waldorf ei pääse vaikuttamaan. Se on vedettävä henkeen asti, jotta ihminen voi kokea vaikutuksen kokonaisvaltaisesti. Mikäli teos nähdään osana "henkisen kasvun Snellman-korkeakoulun" vapaan ajattelun tietä, se voi toimia oikealla tavalla ja oikeassa mielessä.