Thursday, May 21, 2020

Of love and grand mothers etc


Basel, the city of alchemy and humanism, in February 2020. Photo by AMF. I visited there shortly before the world changed and went under lockdown. For years I had not been anywhere, and even this little journey had been cancelled many times already. I wanted to have some of that good old perspective of a real tourist again. For various and quite obvious reasons, actually. Northern Switzerland has become familiar to me during the last decade and a half. I have been a few times to Dornach since 2008, but never had the chance to really see Basel itself. Was I destroying whatever little remains of my reputation there may have been left, with this ever-flowing talk of one and the same thing (no, I will not mention it now). Something else was needed here, for my old f(r)iends and all strangers, too. And if I was annoying, please just let it go by. Yes, I have been honest and searching for the truth, like most of you?

Anyway, I learned that love and grandmothers make the world go around. And I saw "pictures of naked ladies" hanging on the wall, almost like Blackie Lawless himself. I went to Fondation Beyeler to see Claud Monet's water lilies, but the line was too long and winding. So I took a walk in the garden and found a free exhibition at the Kunst Raum Riehen. I decided to give it a try. There was Jenny Rova's beautiful ass and titties all over the place. I was moved when I came out of there. In the age of hard porn a few nude pictures don't really mean anything at all. But there was love and romance in those photos, and the surroundings were somehow resembling the ones I have come to know. I was really touched by the exhibition. About the grandmothers, I accidentally met a few older ladies during the weekend. We had conversations (in a tram and the hallway of an auditorium) that were meaningful and gave me a sense of purpose. I have always loved and believed in the grand mothers, for their human and warm-hearted wisdom. Of course I met Nietzsche, too. And Paracelsus in his old home, known as the Pharmaceutical museum. Not to mention Hermann Hesse. I stayed two nights in Hotel Krafft, where The Steppenwolf was written. For various and quite obvious reasons, to repeat myself again.

Tuesday, August 6, 2019

Ukko-Kolin huipulla tuulee


Ukko-Koli Juhannuksena 2019. Ajoin lauantaina suoraan Ylämaalta Kolille seuraamaan Luontorauhan julistusta, joka annettiin ensimmäisen kerran 2017 kesällä. En ollut itse nähnyt tapahtumaa paikan päältä aiemmin. Ehdin sopivasti luontokeskuksen seminaarin viimeiselle luennolle, jonka jälkeen siirryimme Ukko-Kolin huipulle. Ohjelmassa oli muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan, musiikkiesitys oli improvisoitava, sillä toinen muusikoista oli sairastumisen vuoksi joutunut perumaan tulonsa. Luontorauhan julisti alkaneeksi emeritusprofessori Yrjö Sepänmaa. Haitarin säestyksellä baritoni Juha Kotilainen tulkitsi Veikko Salmen sanoittaman ja Kassu Halosen säveltämän kappaleen "Maailma on kaunis". Se oli hyvin valittu vaihtoehto ja tilanteeseen sopiva muutenkin, lämminhenkinen ja maanläheinen huumori taustalla teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen (sivuhuomiona mainittakoon, että sanalla "maailma" voi olla täysin vastakkaisia merkityksiä riippuen asiayhteydestä, sillä voidaan viitata niin henkiseen monismiin kuin materialismiinkin). Ympäristöllä ja seurueella oli oma lisänsä. Minua pyydettiin varmuuden vuoksi pitelemään sateenvarjoa haitaristille, vaikkei sade ripotellut enää alkunäytöksen jälkeen. Taiteilija Viivi Maria Saarenkylä soitti lopuksi vielä oman improvisaationsa.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä 
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille 
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

Thursday, March 7, 2019

From der Angstweg to Alexandria


Der Angstweg, or Ahdistuspolku, was half-way opened to the public in July 2017, in Sigvartsby, Hamina, where the library of Alexandria was found again a few years earlier (in January 2013). The path leads to a field nearby, and there one could hear the city church bells ringing. The library has a  collection of cultural and esoteric history, including a few gems. When I began collecting the books in the nineties, I did not know there would be a time when books have become rarities. Now the hour has come, and I am grateful that I continued the work during those lazy days when it seemed like a fool's quest. Alexandria has even received "a donation" from the library of Hamina; a collection of poetry books in Finnish. All the necessary items of cultural history are there to remind us of the past century's crazy or evil undertakings and erratic wanderings, from Hitler's Mein Kampf to Lenin's State and Revolution (in Finnish, among dozens of Marxist classics from the Soviet printing houses), and many things in between. Some hidden treasures balance the horrors; books like Pekka Ervast's Christosophisia peruskysymyksiä I-II and Friedrich Rittelmeyer's letters on Meditation (in Deutsch of course, dating from the times of crisis). 
  There are memories in the form of dedications, like the late Colin Wilson's The Outsider, fourth edition from 1956, with "warm regards". I met him at the library of Pasila in 2007, and he wondered where on earth did I get that book. And I still wonder, too. Even Aarni Kouta's less known Lusiferin kannel (signed by the maker) and Ristin tie are there. Showing the metamorphosis of a poet and thinker who was trying to get a hold of the higher spiritual truths opening in the darkness and light of the 20th century.
  I have obtained a few priceless ones from the Sophia cultural centre in Kallvik, like John Meyendorff's classic Byzantine Theology, with a dedication from the writer himself to the Archbishop Paul of Finland, and other works by the Orthodox Masters. Alexandria is located in a private house, but who knows, it may be open to public some day. And it has been possible to loan books from there, since the very beginning.

Monday, August 13, 2018

"Rakas ystävä!"


Reinald Witters (1929-2018) tunsi Hölderlinin, Heideggerin ja Novaliksen alkukielellä paremmin kuin kukaan toinen Suomesta käsin maailmaa katsova. Olen ikuisesti kiitollinen, että sain tutustua häneen. Meistä tuli ystävät vuonna 2007, kun löysin tieni hänen luennoilleen Helsingissä. En ole kuullut kenenkään puhuvan yhtä kauniisti ja korkealentoisesti "enkeleistä ja ihmisistä". Hölderlin liikkui kääntäen antiikin kreikan ja varhaisromanttisen Euroopan välillä. Witters käveli toisen maailmansodan jälkeen "pitkin kaunista mutta tuhottua Saksan maata", Hölderlinin kootut teokset mukanaan. Heidegger ei ollut hänelle vain kotoinen ääni synnyinmaasta. Novalis oli profeetta, jonka nimen ihmeellisen tarinan sain kuulla Wittersin unohtumattomilla luennoilla.

"Syyskuussa 2007 istuin ensimmäistä kertaa Suomen antroposofisen liiton salissa ja ihmettelin, minne olin joutunut. Olinko lopultakin menettänyt viimeisen uskottavuuden rippeen akateemisen maailman ja ystävieni silmissä, ajautunut epämääräiseen lahkoon outojen ihmisten keskelle, syvälle huuhaan suohon?
  Paikalle asteli vanha, valkohapsinen mies, joka alkoi hitaasti puhua suomea vahvalla saksalaiskorostuksella. Vaikutelma oli 'kyseenalainen', pelko ja vavistus pyrkivät sieluun. Mutta vieraan(varainen) katse kohtasi tuntemattoman ja jotain syttyi. Ennen kuin esitelmä oli päässyt puoliväliin, Kant, Novalis, Platon ja Heidegger oli mainittu ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Myöhemmin Rilke ja Hölderlin sinetöivät vaikutuksen.
  Elävää tekstiä ei voi toistaa, puhetta ihmiseltä toiselle ei voi täysin koneellisesti tallentaa. Todellisesta kohtaamisesta jää silloin lähinnä kuoret ja ulkopintaa, ilman kokonaisvaltaista inhimillistä syvyysvaikutelmaa. Mikään ei voi korvata elävää ihmiskohtaamista, puheen välityksellä tapahtuvaa yhteyden syntymistä.
  Hänen puheensa oli runollista, Sofian korkealentoista hengen liikettä, saksalaisittain suomenkieleen tuotuna. Siinä oli jotain erityistä. Saksalainen, joka vuosikymmenten ajan sisäistää suomenkieltä, välittää kuulijoille näiden kielten olemuksista muutakin kuin pelkästään yhden kielen varassa eläneen puheista voisi välittyä. Ei edes tätä voi selittää, se olisi itse koettava. Kun puhe on elävän hengen ilmausta, kahdeksaa kymmentä lähestyvän ihmisen kokemuksella esiin tuotua ja yhä niin kauniisti muodostettua…..."


"Ylitimme sukupolvien välisen kuilun. Sen ei oikeastaan olisi pitänyt olla mahdollista. Toinen oli vaeltanut 40-luvun lopulla pitkin Saksaa ja kantanut sodan jälkeisten aikojen oikeistolaisia jälkiä siitä asti. Minä olin kolmea kymmentä lähestyvä, yliopistosta vastavalmistunut ja hyvin kriittiseen, äärivasemmistolaiseen ajatteluun opetettu. Vaikka olen aina tullut paremmin toimeen vanhusten kuin nuorison kanssa, tämä kuilu oli syvempi ja pahempi kuin kukaan voi tietää. Silti se ylitettiin hentoa siltaa pitkin, aivan kuten Hölderlin kuvaa runoluonnoksessaan, jonka käänsin yhdessä puolisoni kanssa alkuvuodesta 2008. Vein käsinkirjoitetun 'papyruskäärön' Wittersin Helsingin luennolle. Kahta tai kolmea päivää myöhemmin avasin Kolilla Paimentuvan oven löytääkseni sen toiselta puolen pöydän ääressä istuvan ja iltarukouksen parissa meditoivan vanhan miehen. Kumpikin meistä oli yhtä hämmästynyt ja iloinen yllättävästä kohtaamisestamme. Tuolloin, Forum Ursa Majoria perustettaessa, hän kertoi kahvilakeskusteluissamme Heideggerin ja Steinerin yhtäläisyyksistä, sekä niihin pohjautuvista mahdollisuuksista. Kukaan muu ei ole puhunut samalla tavoin. Hän tunsi Heideggerin ja Hölderlinin alkuperäistuotannon läpikotaisin." (Takoja 3/18)

Eräs kauneimmista kohtaamisistamme oli Aleksis Kiven päivänä 2008 Forum Ursa Majorin kokouksessa, jonne hänet oli kutsuttu henkeä nostattamaan, minkä hän myös teki. Lähtiessäni sanoin meneväni Leonard Cohenin konserttiin isäni kanssa. Witters ei tiennyt Cohenista mitään, mutta toivotti lämpimästi hyvää konserttia, joka todella sellainen olikin. En ole koskaan kuullut mitään parempaa.

Sunday, October 8, 2017

Crossville skyline


A view from our Kallvik balcony in 2012. Photo was taken by LV, hiding more than it reveals. The park hidden behind the trees is called Mustakivenpuisto (Blackstone park), and the sky belongs to Rastila (in English one could say Crossville). But it is a vague reference, because the houses visible are in Kallvik and only the horizon takes the watcher to.... There is also a meaningful shape drawn on the ground below, unseen to the eye in this picture, but concrete as logic in holy geometry, and referring to something truthful, as well. I came to know what it feels like to be in somebody else's "visionary dreams", taken into another individual's consciousness and plans. Ever since, I've been even more careful with my own poetry, and the ones I write about. God knows what's good and right for others.

The title reminds of a duet I like, with Johnny Cash giving a beautifully conservative edge to Bob Dylan's 1960s folk protest ways. I'm an old-timer and my views are like that, in part at least. For "I've always been an oppressive kind of guy", too. I'd like to underline it's making the cross heavier. Maybe that's why I like to see them get (along) together, these differing views and times. We are on a forward march, and there is no going back. However, the spirit of truth..... 

Saturday, January 21, 2017

A meeting (place) & lovers


The end of July in 2016, captured by LV. The place is called Sigvartsby, an old village near Hamina, where my parents live and where I spent my early youth in misery and pain. This picture tries to speak. It is the Master of the Mandolin, Tomi Pekkola, on the right. I am next to him, and we are playing Love itself or maybe Suzanne, on a garden party. My little sister Laura is on the left with my little daughter.

One theme could be the bed where I had my first kiss of love. The room has a view over this garden and the apple trees. But it's not what I want to tell now. My little brother, who was born the next morning (in May 1995), told me a story about KISS. Paul Stanley said in an interview that sometimes the musing and the poetic atmosphere seem to be at odds with the reality. A good song could be written on a very thin story. The muse may be someone who only exchanges a few words with the poet, or just a glance. Neither does this mean that a poet who writes the song is caught up in it (although it could happen).

This was my little brother's response to my whining. I had told him about my guitar, how it was named after St. Anne. There is a Lady of Romance, too. But only as a memory of the ballad of a thin man that happened to receive another verse or three. In the beginning of 2010 I was finishing my old collection of poetry (Flor & Blancheflor), and I walked the streets of Helsinki when someone passed by, who may have been the one whose initials were mentioned in a poem called The Thing Young Men. I sent her one e-mail, telling about my poem and the initials. She did not respond. To my surprise, I'd soon receive a name for my new guitar, two alternative verses for Suzanne, and a part of the poem called Beautiful (detached from the original TYM). After a year or so I searched her out on the internet and realized a few odd synchronicities that seemed to relate to my songs and performances. I went too many times to see her (open access) profiles. The irony is, I made a clear decision not to approach her "in real life", because it could be trespassing already. Then a f(r)iend of mine wanted to take me along to see her, they had some business to deal with. This happened on the same day I'd give Virta 8 magazine's final version to Unigrafia printing house. When we met her I smiled in a foolish way, not saying anything or even introducing myself. She did not tell me anything, either, only introduced herself by name. They had a private discussion and after that my f(r)iend accused me of stalking. In vain I tried to tell him about "meaningful coincidences" (the poem with her initials would be printed after the meeting that never happened). Another reason behind this nonsense is that she was the one who gave me that image of Tryst, a meeting (place) of lovers, already in 2003. She had been like a muse, and I never understood why or how it came to be that way. Because we only met a few times, and pretty much nothing ever happened. Well, you know what..... Poetry is like that.

Monday, April 25, 2016

Terveisiä pahasta paikasta


Teksti on alunperin kirjoitettu ja julkaistu lokakuussa 2006 (englanninkieliset osat kirjoitettu 2005).

Kesäinen ilta Helsingissä 2004. Lähes tyhjässä elokuvateatterissa näytettiin Bernardo Bertoluccin ”The Dreamers”. Seuralaiseni vihasi näkemäänsä niin paljon, että se vaikeutti keskittymistäni elokuvaan. Taide joka saarnaa menettää yleensä voimaansa. Taide joka tyytyy rationalisoimaan, irstailemaan tai kapinoimaan, saattaa kuolla jo ennen syntymäänsä -- tai elää hetken ja unohdetaan aikojen hämärään, kun oikeita historiankirjoja kirjoitetaan. Suuri taide kohtaa pelot, kivut ja kauheudet…...
  Riidan päätteeksi lähdimme eri suuntiin. Ajauduin Moskva –baariin. Olin ollut aikeissa käydä siellä kevään ja kesän aikana, sillä olin kuullut baarin jukeboksista, josta löytyy Vladimir Vysotskia. Ystävä oli hehkuttanut V.V:tä maasta taivaaseen ja minun piti ottaa selvää tästä "Venäjän kansallissankarista". Astuin sisään Moskvaan ja samalla maagisen absurdilla hetkellä alkoi vanha levy soimaan. Venäjäksi lauletaan, 60-luvun iskelmäprinssi vetää bravuuriaan tyylipuhtailla soundeilla. Menin tiskille ja pian kävi selväksi, ettei mitään jukeboksia enää ollut. Levy joka alkoi pyöriä oli Vysotskin ja hänen vaimonsa Marina Vladyn yhteistä iskelmää. Tylyn oloinen tyttö sanoi: ”sulla oli onnea, soitan tätä levyä pari kertaa kuussa, eikä täällä koskaan oteta musiikkitoiveita vastaan”. Join kupin teetä kädet täristen ja istuin siellä puoli tuntia.
  Jätin Moskovan taakseni. Kävelin Annankatua pitkin päämäärättömästi (kohti Lost & Foundia). Lappi-ravintolan ikkunanreunuksella istui viinamäen mies. Kun kävelin ohi, hän alkoi huudella epämääräisiä sananparsia ja viittoi luokseen. ”Hei, tules tänne!” Minä menin, yhä sekavassa tilassa itsekin. Askel askeleelta mies alkoi näyttää tutummalta. Kun istahdin viereen kysyäkseni mitä asia koski, tajusin kätteleväni Taneli Jarvaa, yhtä nuoruuteni suurimmista idoleista. Mitään selvyyttä en saanut keskustelun aiheesta, vaihdoimme lähinnä sekavia keskenjääneitä lauseita. Teeskentelin, etten tunnistanut häntä. Kerroin kohdanneeni hetkeä aiemmin Venäjän Elviksen ensi kertaa miltei ilmielävänä. Tarinan päätteeksi kättelimme uudestaan: ”oli sen verran extraordinaria….” Minulle tämä lyhyt ja sinänsä ’mitäänsanomaton’ kohtaaminen merkitsi paljon. Vuotta aiemmin olin kävellyt samaa katua pitkin ja Lappi-ravintolan kohdalla ajatellut vielä joskus sanovani käsipäivää Jarvalle, vain asian itsensä vuoksi. Tämä ilta jäi mieleen merkityksellisten yhteensattumien sarjasta johtuen. Tunnelma on kuitenkin se joka olennaisimmin puhuu puolestaan, enkä voi sitä siirtää sanallisesti.
  Viime lokakuussa (2005) ilmestyi The Black Leaguen levy A Place Called Bad. Eräänä iltapäivänä, rahattomana ja pahalla päällä, luin kaupassa levyn sanoituksia ja ajattelin hankkivani sen. Kotiin ja nettiin mentyäni huomasin kilpailun yhtyeen forumilla, palkintoina oli levy ja juliste. Voittaakseen täytyi perustella mahdollisimman hyvin, miksi juuri minä ansaitsen sen. Oma perusteluni on edelleen luettavissa (ks. alla), vaikkei siinä mitään painavaa taida olla. Yhtenä syistä oli Bastard’s Degree niminen kappale, joka parilla hiuksenhienolla tavalla muistutti erästä jo tutuksi tullutta blues-vaikutteista tilitystä. Vaikka edellisen vuoden kohtaamisen yhteydessä Jarva oli sanonut minua mm. paskanpuhujaksi perustelematta väitettään millään tavalla, on kaiketi velvollisuuteni näyttää oma pieni ja mitätön pelipanokseni äpäryyden ongelmaa käsittelevän musiikin rulettipöydällä:

                         
Bastard Sings kesältä 2005 (säv. Harri Pikka, san. AMF) They Don’t Let Me Sing, Don’t Wanna Growl No More / It’s All Fucked Up, I Know / And They Laugh / Then They Say “It Sounds Like Tom Waits” / But I Can’t Hear It At All / There’s No Magic Spell To Help You Through This Shit / If You Can’t Sing Like The King / But You’ve Got To Try, You Gotta Try Something Else Instead / I Can’t Sing Like Elvis / Like Vladimir Vysotsky / I Can’t Sing Like The Russian Elvis / Baby, I’m A Bastard / And The Drunken Flight Is Cut Short In The Lines / The Same Things Will Fall To All But Some Lucky Bastards / The Wolf Hunt, It’s on / In The Corner Of The Street / I’ve Met A Few Who Were Bad-As-Hell / Well, Who Got Away And Who’s Still Growling Aloud / A Song For All Friends And A Song…… / “For The Earth Is Not Dead, Great Sorrow Has Just Made It Black!” / And Still I Wanna Sing Like Elvis / Like Vladimir Vysotsky / I Wanna Sing Like The Russian Elvis / Baby, How Would You Like It / If I Could Sing Like Elvis / Like Vladimir Vysotsky / If I Could Sing Like The Russian Elvis / Baby, They Would Not Like It / They Would Not Like It / Harasho! Ruk i ver!

Hävisin kilpailun. Olin pettynyt, sillä lähdin voittamaan. Lahjapaketin arpoi Webmaster, ja se lähetettiin Kanadan suuntaan. Myöhemmin Jarva kävi katsastamassa vastausten satoa, jonka seurauksena postiluukusta putosi levy ja juliste paria viikkoa myöhemmin.
  Viime huhtikuussa (2006) päätin mennä katsomaan TBLn keikkaa Helsingissä. Tarkoitukseni oli hankkia nimikirjoitukset julisteeseen. Tapoihini ei kuulu tämänkaltainen toiminta, mutta selvästikin tästä oli muodostumassa säännön vahvistava poikkeus. Ajoitukseni oli oikea, baariin astuttuani ja sopivan paikan etsittyäni alkoi kuulua hirveää meteliä käytävän perältä. Mitään dramaattista tähän ei liittynyt. Kyse oli takahuoneen ovesta, jonka joku oli halunnut välttämättä saada auki, ja oli potkinut, hakannut ja karjunut kunnes oli saanut tahtonsa läpi. Tilanne rauhoittui heti, en tiedä mitä mesoajalle kävi ja mikä oli hänen asiansa, mutta takahuoneen ovi oli nyt auki ja minulla oli juliste kädessäni, odottamassa nimikirjoituksia, joten hetki oli koittanut ja tilaisuuteen oli tartuttava. Mustaan verhoutuneena yritin säilyttää jonkinlaisen uskottavuuden arvostamieni rokkarien seurassa hetken viettäessäni. ”Terveisiä Pahasta Paikasta” kirjoitti Jarva julisteeseen ja sanoi minua pelimieheksi, mikä on mainittava kaikelle kansalle, eihän sitä joka päivä……..
  Noihin aikoihin olin alkanut kääntää Vysotskia suomeksi. Viiden kappaleen työstämisen jälkeen voin todeta pysyneeni suhteellisen uskollisena ’alkuperäistekstille’ (tai pikemminkin englanninkielisille käännöksille joista olen ammentanut), ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Tavoitteena ja punaisena lankana käännöksissäni on lyyrisyyden ja voiman säilyttäminen, sekä siirtäminen suomalaiseen suuhun sopivaksi – ensisijaisena mielessä on tekstin laulettavuus ja säkeistöjen yhteensopivuus musiikin kanssa. En osaa Venäjää. Uskon ja tiedän, että runoilijaa kääntämään tarvitaan toinen runoilija, käännöstyö ja vieraan kielen taitaminen ovat toissijaisia seikkoja.

KATKENNUT LENTO 
(säv. san. Vladimir Vysotski, suom. AMF)
Taidan laulaa miehestä jonka laulu jäi kesken / se raakana puusta otettiin / täytyy laulaa miehestä joka ei tiennyt / ei tiennyt hyvästä äänestään / ehkä kohtalo häntä vain hyljeksi ja antoi huonon onnen vainota / ja kitaran kielet eivät löytäneet sopivaa kappaletta / hän aloitti nöyrästi: ”do.....” / mutta ketään ei kiinnostanut / soinnun alku jäi niin heikoksi se hävisi lopulta kokonaan / koira haukkui ja kissa hiiriä takaa ajoi / naurettavaa se on naurettavaa / ei annettu näyttää taitojaan / ja viiniään maistaa ei edes / ei ehtinyt ollenkaan / hän valmistautui väittelyyn ja oli niin hidas alkamaan / että hänen sielunsa läpi virtasi hikenä suoraan läpi ihon / ja kaksintaisteluun kun ryhdyttiin / hädin tuskin päästiin hyökkäykseen asti / hän oli vasta paikkansa määrittänyt / eikä peli ollut alkanut / tietää kaiken hän oli vannonut saada muttei paljoa tietää saanut / eikä hän saanut kasvaa huippuunsa / ei löytää syvyyksiä tai kuilua / ja rakkaalleen sille ainoalle / hän ei ehtinyt rakkauttaan antaa tarpeeksi / naurettavaa se on naurettavaa / hän kiirehti mutta aivan turhaan / ja kysymykset jäivät ilmaan / vaille vastauksia ne ovat vieläkin / eikä yksikään sanani ole valhetta / hän oli uskollinen omalle tyylilleen / ja lumeen kirjoitti riiminsä / vaikka hanki sulaa hanki sulaa aina pois / silloin satoi lunta / ainakin hän oli vapaa lumeen luomaan / ja suuret hiutaleet kesken juoksunsa hän vangita yritti huulillaan / rakkaansa luo hopeavaunuilla hän ei koskaan ehtinyt / ei ollut aikaa hyppiä ei lentää ei juosta kunnolla / päästä karkuun / hänen tähtimerkkinsä härkä luisteli pitkin linnunrataa / naurettavaa se on naurettavaa / kun hetket käyvät vähiin aika loppuu / yksi asia vain se riittää ja koko lentue hajoaa se hajoaa ja hajoaa / ja naurattihan se nauratti teitä kaikkia ja minua myös / kuin hevonen täydessä vauhdissa kuin lintu kesken lentonsa.... ketä syyttäisi?

Jokainen meistä on jo lähtökohtaisesti syytön ja syyllinen. Vaakakuppi kallistuu puolelta toiselle ja oikeutta käydään puolin / toisin koko ajan. Siksi täytyy itse kunkin ”yrittää pärjäillä” parhaansa mukaan. Kuulitteko!?


A LOSER WINS (excerpts from TBL forum, 2005) / AMF: "I should win because I don't have any god damn money to buy that Place Called Bad and I have all the other records of this extraordinary league of g-men. And because I am always pissed (off, on, in / out whatever), and I am always broke, and I'm pissed and I'm broke. And because you fucken Jarva Bastard stole my idea for a song, about bastard's difficulties of getting thru. Now I'll have to change the title of that song of mine, and it's your fault. So it would be just fair (and foul) to give this one lousy beggar a helping hand and a chance to get to hear some of the new sanguinary blues you have composed. Otherwise I'll just have to stick to the Muddy Waters collection from that Johnny Winter era, end-of-seventies kind of groove. And that ain't bad, but it ain't always "good" either to listen to the same old song every day, you know....... "

"A bonus winner has been handpicked by Taneli Jarva himself. The user called AMF should immediately contact me via e-mail so we can send you also a special prize package. "

A PLACE CALLED BAD rated on a scale of 0-10 beers. AMF: "'I'll give 8 out of ten beers, even though I don't think this is the kind of album that should be weighed like that (don't know if any album is....). It is good, not "bad". Some of the songs opened up right away, some of them insisted some more volume and some repeated listens before the groove and the doomsday blues started rolling. Best album from this league since Ichor? Hard to say, all albums have their own pathways and their own sounds. Lyrics got it all right, this Kaurismäki-Johnny Cash styled sense of pity and compassion for the wrecked and the worn out ones is something that the music pissness needs, methinks Ichor was a perfect album already but it didn't have the same amount of durch Mitleid wissend as this one has (and Ichor is one of the best "popular music records" ever made in Finland, its only serious problem being the loss of pity!)."